• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Margit ja Erkki ovat hitsautuneet pitkän avioliittonsa aikana tiiviiksi tiimiksi.

PELLO – Erkki Saukkoriipin ja Margit o.s. Rovanperän ei tarvinnut lähteä merta edemmäksi kalaan löytääkseen elämänkumppaninsa.

Erkin koti oli – ja on yhä edelleen samassa paikassa – kirkkoa vastapäätä. Margitin lapsuuden koti puolestaan oli Nivanpään ensimmäinen talo, jota saksalaiset eivät polttaneet.

Pariskunta on saanut elää yhdessä jo 67 vuotta.

Vaikka elämä ei ole kohdellut heitä aina hellin käsin, lukuisat ystävät, tutut ja kyläläiset ovat saaneet ammentaa heidän valoisuudestaan ja elämänmyönteisyydestään.

Työtä nuoresta pitäen

Margitin isä kuoli heti Lapin sodan evakkomatkan jälkeen. Äiti elätti kahdeksaa lastaan pesemällä hotellin ja ravintolan sekä yksityisten ihmisten pyykkejä. Hän kokosi myös luutia ja myi niitä.

– Lähdin heti rippikoulun jälkeen maailmalle.

Margitille pääsy apteekkarin piiaksi oli iloinen asia. Oma elanto oli taattu.

Erkki meni 16-vuotiaana Tornionlaakson osuuskaupan varastolle töihin. Ennen pitkää hän kohosi lihaosaston hoitajaksi.

Pestiä edelsi muutamien kuukausien kurssitus Helsingissä. Hän opiskeli siellä lihamestariksi.

Kurssilaisten piti opetella tekemään muun muassa näyteikkunoita.

– Teimme iltaisin näyteikkunat valmiiksi. Valvoja kävi ne tarkistamassa. Siellä opin, että mainos on valttia.

Hän oppi senkin, että eläinten päissä on ”makkein” ja paras liha.

Erkillä hurahti osuuskaupassa kaiken kaikkiaan reilut yhdeksän vuotta.

Kauppa kävi

Pellossa oli 1950-luvulla Tornionlaakson osuuskaupan lisäksi myös Länsi-Lapin osuuskauppa.

– Meilläkin oli nelisenkymmentä sivumyymälää tuohon aikaan.

Lihaosaston hoitaminen oli monipuolista työtä.

Osuuskaupan kuorma-autot veivät tavaraa maakuntaan. Paluukuormassa kuljetettiin lehmiä Kylävaaran reunassa olevalle sorakuopalle, jossa ne teurastettiin.

– Ostin maakunnasta lehmiä Venejärvestä asti.

Tuohon aikaan Pellossa kuten muuallakin Lapissa oli suuria savotoita. Osuuskaupat olivat muonittamassa työmiehiä.

– Tilasin hevosen palviakin Turusta monia satoja kiloja.

Liha tuli myymälään 20 kilon laatikoissa irtotavarana. Vehnäjauhoja myytiin 50 kilon säkeistä, ruisjauhoja 60 kilon. Sokeri oli pakattu sadan kilon säkkeihin ja voi 51 kilon pyttyihin. Kananmunat Erkki tilasi myymälään Närpiöstä.

– Maitoa myytiin 30 litran pöniköistä litran mitalla. Kermakin oli irtokermaa.

Asiakkaat tekivät niin sanottuja vastakirjaostoja, joihin jokainen myyty tavara oli luetteloitu yksitellen.

Perhe kasvaa

Pariskunnalle syntyi ensimmäinen tytär vuonna 1952. Margit jäi ajan tavan mukaan kotiäidiksi.

Perhe asui nykyisen talonsa vintillä. Olot olivat tämän päivän mittapuun mukaan alkeelliset. Vesikin oli kannettava ylös ja alas.

– Kukhaan ei ennää alkais siihen hommaan.

Margitille ja Erkille syntyi kuusi lasta. Heistä yksi kuoli kahdeksan kuukauden ikäisenä silloiseen influenssaan. Myöhemmin yksi pojista päätyi itsemurhaan auto-onnettomuudessa saamansa vakavan vamman jälkeen.

Moni kaivoksella työskennellyt suomalainen rakensi perheelleen talon Kiirunaan. Margit ei suostunut lähtemään sinne.

– Appiukkoa ei jätetä yksin Pelloon.

Margit jäi Pelloon hoitamaan taloa, lapsia ja appeaan.

Kaivokselle kultaa vuolemaan

Erkin työt osuuskaupalla vaihtuivat Kiirunan kaivokselle vuonna 1955.

Ruotsissa verot olivat alhaiset ja kruunun kurssi edullinen.

– Se oli parasta aikaa Ruotsissa. 

Työstä teki houkuttelevampaa myös se, että toisin kuin meillä, Ruotsissa oli jo voimassa eläkejärjestelmä.

Aluksi tie Pellosta Kiirunaan oli huono, eikä sen ajan autoissakaan ollut kehumista. Talvella teitä ei aurattu kunnolla. Joukkovoimalla auto saatiin työnnettyä liikkeelle sakeammankin lumen läpi.

– Pajalassa oli niin visu tiemestari. Sen sijaan Pellossa tiemestari Viitanen piti tien hyvänä Kolariin asti.

Matka Kiirunasta Pelloon saattoi kestää jopa 12 tuntia.

– Välillä jouduimme lykkäämäänkin autoa.

Vain harvoilla pellolaisilla miehillä oli tuolloin auto. Se olikin tupaten täynnä kaivosmiehiä matkalla kotiin tai takaisin kaivokselle. 

Työ kaivoksella ja elämä Kiirunassa oli loppujen lopuksi niin mieluisaa, että Erkki oli siellä eläkkeelle pääsyynsä asti, yhteensä 34 vuotta.

– Välillä oli ajatuksia, että tulisin pois.

Samoja toiveita oli Margitillakin. Hän laittoi Erkiltä salaa työhakemuksen osuuskauppaan miehensä nimissä.

– Olisin päässyt sinne, mutta jäin kaivokselle.

Käsipelillä louhimaan

Louhiminen tapahtui vielä 1950-luvulla käsipelillä eli käsikäyttöisellä porakoneella. Se painoi noin 40 kiloa.

– Sitä piti siirtää edestakaisin päivän aikana. Lopulta sormetkin oli ihan valkeat.

Autot tulivat kaivokselle 1960-luvulla.

– Sen jälkeen poria ei tarvinnut kantaa enää itse.

Kaivoksen työporukka oli monenkirjavaa.

– Oli lappalaisia, kainuulaisia, tanskalaisia ja norjalaisia. Ruotsalaiset tuumasivat, että hullut kainuulaiset. Niillä oli ihan eri kielikin.

1970-luvulla kaivoksen kulkumiehet alkoivat vähentyä.

Työkomennukset ja -asiat hoituivat aina suomeksi. Muutenkin työnantaja huomioi hyvin pellolaiset työmiehensä.

– Kaivoksella siirryttiin tekemään töitä viikonloppuisinkin. Sillä saatiin viikon kestävät kotilomat.

Äkkilähtö eläkkeelle

1980-luvulla kaivoksella oli maan allakin jo oma ravintolansa kukkinensa kaikkinensa.

– Meillä oli lepohetkiä varten hotellin arvoiset huoneet ja petit, jossa otimme ruokatunnilla päivätorkkuja.

Erkki oli potenut pitkään käsiään ja olkapäätään.

– Yhtiön lääkäri soitti yhtenä päivänä maan alle, että tulla heti hänen luokseen.

Kuin etiäisenä Erkki kätteli työkaverinsa lähtiessään. Hänelle tuli tunne, että työt taitavat olla siinä.

– Kaverit totesivat, ettei koskaan ole käynyt niin, että työt jää yhtäkkiä sikseen. Mie siihen, että jostainhan senkin häätyy alkaa.

Kahden vuoden sairauslomatodistus kirjoitettiin talouspaperiarkille. Erkki eleli kaksi vuotta täydellä palkalla kotona perheensä kanssa. Lopullinen eläkepäätös kirjattiin samaiselle talouspaperiarkille.

Kiitos, Kiiruna!

Erkki muistaa lämmöllä ruotsalaista työnantajaansa ja maan viranomaisten toimintaa.

Ruotsissa oli hänen mukaansa harvoin lakkoja. Kerran sellainen kuitenkin järjestettiin myös kaivoksella. Se kesti useita kuukausia.

– Kaivosinsinöörit keräsivät kirkossa kolehtia kaivosmiesten hyväksi. Koko maassakin järjestettiin keräys lakkolaisille.

Lakon jälkeen työnjohtajat kehoittivat aloittelemaan töitä varovasti, eikä kukaan heistä sanonut lakosta pahaa sanaa.

Erkki kiittää ruotsalaisia viranomaisia.

– He toimivat aina asiakkaan hyväksi. Aina autettiin ja sanottiin kaikki asiakkaan oikeudet – toisin kuin Suomessa.

Erkki muistelee edelleenkin hämmästyksellä Kiirunan kaupungin viranomaisen toimintaa Erkin katkaistua kätensä miesten keskeisessä kädenväännössä.

– En kuulunut vielä sairaskassaan, mutta viranomainen sanoi kaupungin maksavan sairauskuluni.

Kulut eivät tuntuneet kaupungin kassassa, mutta Erkin rahoissa ne olisivat jo tuntuneet. Hän sai töistä myös täyden palkan, vaikkei ollut alkuun kätensä kanssa yhtä työkykyinen kuin ennen onnettomuutta.

Nuoreksi pariksi jälleen

Erkin äkillinen eläkkeelle jääminen oli uuden alku.

– Töitä se vain toi, ko Erkki tuli kotiin. Meän hääty tottua elämään yhessä.

Margit tykkää käydä bingossa Konttajärvellä ja Neistenkankaalla.

– Siellä näkkee kavereita, ja onhan se oma jännänsä.

Margitin tanssikenkien pohjat ovat kuluneet kovasta tanssaamisesta. Erkin saaminen mukaan parketille ei ole ollut helpoin tehtävä.

– En ala joka peliä tanssaamaan, ja jotaki omaa juomaa pitää olla mukana.

Näkövamma muutti paljon

Erkki ei ollut käynyt koskaan silmälääkärissä, kunnes eräänä yönä herätessään nelisen vuotta sitten hänen maailmansa oli täysin musta. Silmäpohjasta löytyi tutkimuksissa kolme arpea.

– Kaikista raskain isku oli, kun en voi lukea lukulaitteellakaan enää kuin korkeintaan tunnin.

Silmävamman vuoksi Erkki luopui ajokortista, ja hänen mahdollisuutensa keskittyä tutkimaan historiaa ja Raamatun maailmaa kapenivat merkittävästi.

– Kun lukee yksin, voi ajatella itse. Toisena päivänä saman voi halutessaan lukea uudestaan.

Hän hyödynsi aikoinaan jo Kiirunan hyvää kirjastoa. Hän sai sieltä aina mieleisiään kirjoja.

Elämänviisauksia aurauskeppeinä

Margitilla ja Erkillä on ollut lukuisia elämänviisauksia, joihin he ovat pitkän yhteisen elämänsä aikana tukeutuneet.

Katsoessaan taaksepäin he toteavat matkan varrella olleen sekä onnea että vastoinkäymisiä. Jälkimmäiset eivät kuitenkaan ole olleet ”mitään mahottomia”. Niiden kohdalla on auttanut ajatus:

”Tullee, mikä tullee. Ei sille voi mitään.”

He ovat eläneet senkin viisauden mukaan, ettei koskaan kannata polttaa siltoja takanaan tai kiukutella toisille. Kaikesta eteen tulleesta kannattaa myös ottaa oppia.

– Hyvä pakenee aina eessä, Margit ja Erkki vakuuttavat yhteen ääneen.

Erkki antaa esimerkkejä.

– Jos tuntuu, että uusi työpaikka olisi parempi ja vaihdat siihen, niin ei se ole. Toisen työpaikka voi näyttää loistavalta, mutta kun itse menet siihen, ei se olekaan niin hyvä. Vaikka muuttaisit Lontooseen, ongelmasi seuraavat matkassa.

Erkki muistelee lihamestarikurssilla tapaamaansa lihanleikkaajaa.

– Mies oli leikannut melkein 40 vuotta lihoja hevosen päistä. No, se oli lämmin työpaikka. Sekatyömies kun olisi joutunut työskentelemään kylmässä ja märässä.

Margit avaa kyseistä viisautta vetoamalla siihen, että ihmisen on paras olla tyytyväinen siihen, mitä hänellä on.

– Voit laittaa vaikka kuinka paljon rahaa esimerkiksi taloon, mutta pärjäät oikeasti vähemmälläkin.

Margit katsoo alkanutta vuotta toiveikkaana.

– Hyvältä tuntuu tämä vuosi. Meiltä ei puutu mitään, ja kaikkea saapi. On ittestä kiinni, jos valittaa. Tämän parempaa aikaa meille ei tulekaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?