• Hakki Pilke
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Maila ja Mauri Granathin avioliitto on selvästi solmittu onnellisten tähtien alla, sillä kaikista vastoinkäymisistä on selvitty yhdessä.

MELLAKOSKI – Ensi kesänä, heinäkuun toisena päivänä, Maila ja Mauri Granath viettävät 60-vuotishääpäiväänsä, jos Luoja suo. Pariskunnan avioliitto on kestänyt kaiken sen, mitä sen kesällä 1961 luvattiin kestävän: myötä- ja vastoinkäymiset.

Maila on sairastanut kohtusyövän ja vakavan verisairauden, trombosyyttikadon, mutta hän on selvinnyt niistä.

– Syöpä leikattiin Oulussa kuukauden ja päivän kuluttua toteamisesta. Sitä seurasi 25 kertaa sädetystä Oulussa.

Vuonna 2013 Mailalla diagnosoitiin alzheimerin tauti, ja siitä saakka Mauri on ollut omaishoitaja.

– Aloin huomata kolmisen vuotta aikaisemmin, että Mailan muistissa on jotain hämminkiä. Kävimme lopulta Rovaniemellä yksityisellä neurologilla ja magneettikuvauksessa. Lääkitys aloitettiin samana päivänä kun diagnoosi tuli, Mauri kertoo.

Metsämies ei anna periksi

Eivät kuluneet vuodet ole ohittaneet Mauriakaan ihan jälkiä jättämättä. Selkä on kipeä ja kävelyn avuksi tarvitaan keppi, ainakin ulkona liikuttaessa. Se ei tosin estä Mauria menemästä metsänhoitotöihin.

– Minulla on entisissä kotimetsissä eli nykyisissä Niskakosken metsissä iso, Kemera-tuella tehtävä nuoren metsän kunnostushanke, jonka toivon saavani valmiiksi tämän talven aikana. Olen saanut siihen jo kerran koronalykkäystä.

Kai se on uskottava, että metsässä liikkuminen – vaikka sitten työn merkeissä – pitää ihmisen nuorena ja hyvinvoivana!

– Perustin vielä eläkkeelle jäätyäni toiminimen Metsänhoitotyöt Mauri Granath. Laskin kerran, että olen tehnyt eläkeläisenä töitä yli 40 metsänomistajan metsässä Suomessa.

Välikäsi puuttuu

Eläkeläisyrittäjä teki metsänistutustöitä myös Keski-Ruotsissa kuutena tai seitsemänä vuotena. Hän aloitti istutusreissunsa aina Tukholman ja Gävlen väliltä, ja siirtyi kesän edetessä vähitellen kohti pohjoista.

– Se oli semmoista asuntovaunuelämää. Jos oli alle puoli vuotta Ruotsissa töissä, pääsi helpommalla kun ei tarvinnut maksaa veroja sinne, vaan ne maksettiin jälkiveroina. Yksi metsänomistaja tilasi minut tekemään kymmenen vuoden päästä harvennushakkuuta, mutta sitä mie en tohtinut enää luvata, Mauri nauraa.

Hän on saanut vuonna 1940 syntyneeltä veljeltään hyvät neuvot, joita hän edelleen noudattaa. Yksi niistä on se, että metsässä pitää liikkua hitaasti ja rauhallisesti.

– Velipoika sanoi, että jos hän kaatuu kolmannen kerran ennen kuin ehtii työmaalle, hän palaa takaisin kotiin. Kerran on kuulemma jäänyt työpäivä väliin.

Vaikka metsän hoito- ja kunnostustyöt sujuvat edelleen, marjastamisesta on pitänyt viime vuosina luopua.

– Olen joutunut toteamaan, että ylävartalosta puuttuu yksi raaja, se välikäsi. Kun pidän toisessa kädessä keppiä ja toisessa astiaa, ei ole enää mitään, millä poimia. Parhaana kesänä olen poiminut 323 ja puoli kiloa hilloja. Silloin olin kyllä käytännöllisesti katsoen kaksi viikkoa suolla. Nyt koko homma on pitänyt ulkoistaa.

Kohtaaminen tansseissa

Maila (o.s. Mäkikyrö) ja Mauri tapasivat toisensa ensimmäisen kerran kesällä 1960, viikkoa ennen juhannusta tansseissa Konttajärven nuorisoseuralla. Maila ei ollut innokas lähtemään tansseihin, mutta naapurin tyttäret saivat hänetkin houkuteltua mukaan.

– Me olimme Saukkoriiviltä sielä tansissa, kun raanulaiset tulit sinne. Maurikin oli mukana. Voi herranjestas, mie ihmettelin että kuka tuo poika on! Mauri haki minua tansaamaan useamman pelin.

Siinä tanssin tiimellyksessä Mailalta taisi unohtua kokonaan, että tansseihin lähtiessään hän oli sitä mieltä, ettei osaa tanssia.

Häämuistot ja haitari

Seuraavana kesänä tanssittiinkin jo Mailan ja Maurin häitä – ja ne olivat hyvät häät, joista jäi paljon mukavia muistoja. Yksi niistä tuli yllättäen eteen kolme vuotta sitten Villa Säikkärässä järjestetyssä tilaisuudessa.

Tarja ja Tuomo Ylitalo olivat siellä, ja Tarja sattui tulemaan kahville samaan pöytään meidän kanssamme. Joku oli varmaan kertonut hänelle, keitä me olemme, sillä hän rupesi kyselemään, olivatko ne meidän häämme, joissa Tuomo joutui yllättäen tuuraamaan hanuristia.

Olivathan ne. Häihin pestattu hanuristi nautti hieman liikaa kansalaisluottamusta tai mitä lie, ja sammui kesken tanssien. Silloin vasta 14-vuotias Tuomo Ylitalo tarttui hanuriin ja soitti tanssit loppuun. Juhlapäivä oli pelastettu.

Seiskan laulaja

Mauri ei tunnustaudu musiikkimieheksi, ja tanssiminenkin on jäänyt. Perheen ainoa musikaalinen jäsen on Pellossa asuva veli Jouko, mikäli Maurin selvitykseen on uskominen.

– Koulussa oli sodan jälkeen paljon epäpäteviä opettajia, ja meidän opettajamme oli entinen SS-mies. Lauloin laulukokeissa En etsi valtaa, loistoa, ja arvostelu oli kohtalaisen lempeä: ”Yritys oli kympin arvoinen, kyky nelonen, keskiarvo seitsemän.” Minulla oli läpi koko kouluajan seiska musiikista, Mauri myhäilee.

Maila puolestaan on musikaalinen, ja niinpä Granatheilla on ollut siinä suhteessa aina selkeä työnjako.

– Emäntä hoitaa meillä veisuupuolen.

Kolme alkuperäiskansaa

Perinnöllisyys on mielenkiintoinen asia, ja Mauri Granath on ruotusuvun jälkeläinen. Yllättäen sukupuusta on löytynyt mielenkiintoisia versoja.

– Tyttärenpoika Mika tilasi itselleen DNA-testin ja kävi ilmi, että hänellä on perimässään 0,7 prosenttia inuiittiverta. Testejä oli kolme, ja vävy ehdotti, että testataan hänet ja minut, että saadaan selville, mitä kautta se tulee, Mauri kertoo.

Testit tehtiin, ja kävi ilmi, että Maurin perimässä on 1,7 prosenttia inuiittia, mutta lisäksi myös inkojen perimää Andeilta.

– Koska isoäitini oli saamelainen ja nimeltään Hotti, minulla on suvussani kolmen alkuperäiskansan perimää, Mauri huomauttaa.

Hyvää huolenpitoa

Granathien kuudesta lapsesta neljä asuu aivan lähellä: kaksi tyttäristä samassa kylässä ja yksi Lohijärvellä. Yksi tytöistä asuu Porvoossa. Toinen pojista on kuollut onnettomuudessa jo 1990-luvulla ja toinen on ottanut vanhempansa asumaan luokseen.

– Asiat ovat meillä kyllä hyvin. Tyttäret ovat hoitoalalla ja ovat päivittäin yhteydessä meihin, ja Jari asuu saman katon alla. Apua on tarjolla aina. On monin tavoin turvallinen olo.

Yksi tyttäristä sairasti koronan keväällä, mutta Maila ja Mauri asuvat metsän keskellä kaukana naapureista. Keväällä poikakin asui vanhempiaan suojatakseen jonkin aikaa työnantajansa talossa.

– Maila kävi viimeisen kerran muistikerhossa helmikuun puolivälissä, ja seuraavan kerran kävimme kirkonkylällä vasta kesällä. Meillä on ollut hyvä huolenpito. Lapset ja naapurit ovat käyneet kaupassa ja mie olen lunastanut ostokset rappusilla, Mauri toteaa.

Uusi elämäntehtävä

Maila ja Mauri ovat muuttaneet lähialueella kerran jos toisenkin. Vuonna 1964 he muuttivat Kapustan koulupiiriin, ja vuonna 1973 he ostivat Mellakoskelta Kotilan tilan. Vuonna 1995 he myivät talon puoliksi Jarille ja vanhimmalle tyttärelleen Irenelle.

– Jari on myynyt myöhemmin osuutensa Irenelle. Me ostimme Lohijärveltä talon ja muutimme sinne, mutta kymmenkunta vuotta sitten tyttäremme Eija kiinnostui talosta. Aluksi tehtiin esikauppa, mutta neljä vuotta sitten tehtiin lopulliset kaupat ja me muutimme taas Mellakoskelle.

– Maila motkottaa välillä, että miksi sie toit minut tähän metsään, mutta mie olen lainannut Metsäkeskuksen mainosta: metsässä on mukavaa. Nyt ei ole muuttoaikeita, Mauri vakuuttaa.

Mauri on ottanut kodinhoidon huolekseen, eikä sitä puolta hoideta suinkaan vasemmalla kädellä.

– Mie kävin seniorien ruuanlaittokurssin. Maila mainostaa aina ihmisille, että Mauri tekee hyvää ruokaa, mutta se taitaa olla vähän tarkoitushakuista, Mauri epäilee ja lisää:

– Nykyinen elämäntehtäväni on hoitaa Mailaa ja huushollia.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?