• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

PELLO – Noora-Maria Kovalainen on ollut pienestä pitäen menossa. Milloin hän oli tanssitunneilla, milloin kavereiden kanssa pelaamassa ”törppöä tai konkkaa”.

Mopokortti laajensi nuoren naisen maailmaa niin, ettei 70 kilometrin reissu Puolamajärveltä kaverin luo Korpijärvelle tuntunut missään. Sittemmin pellolaisen maailma avartui New Yorkiin ja muutamiksi vuosiksi Seinäjoellekin.

– Olen halunnut aina olla kaikessa mukana. Äiti kutsui minua kyläluudaksi ja pyysi, että olisin joskus kotonakin.

Pohjanmaa toinen kotiseutu

Noora-Marian juuret ovat Pohjanmaalla. 

– Tulin sieltä äidin kopassa aikoinani Pelloon.

Kahden kulttuurin perintö on osa Noora-Mariaa. Se kuuluu vielä hänen puheenparressaan.

– Äidin kanssa puhun usein pohjanmaata. ”Ristus notta!” tulee varsin luontevasti. Muuten puhun täkäläisittäin.

Pohjanmaan murteen sointu on säilynyt hänellä siksikin, että hänen isoäitinsä asuu edelleen Pohjanmaalla.

Yksi maailmanloppu

Perhe muutti kirkonkylältä Puolamajärvelle 2000-luvun alussa. Samalla koulu vaihtui Lankojärvelle. Neljäsluokkalaiselle muutos ei ollut mieleinen.

– Se oli maailmanloppu, mutta vanhemmat lupasivat kuskata harrastuksiin ja kavereiden luo.

Uusien kavereiden ja harrastusten myötä muutto Puolamajärvelle alkoi näyttäytyä eri valossa.

– Jälkikäteen olin kiitollinen, että muutimme keskelle metsää. Välillä oli tylsää, mutta tekemistä riitti. Meillä oli mönkijät, kelkat ja myöhemmin vanha Ladakin, joilla liikkua.

Yhteen aikaan hänellä oli keltainen skootteri, jolla koulumatkat taittuivat. Sen hän piilotti roskalavan taakse koulupäivien ajaksi piiloon.

– Häpesin sen väriä, ja olisin halunnut ison rossipyörän.

Kaiken kaikkiaan Puolamajärvestä muodostui mieluisa kotipaikka.

– Ollaan veljien kanssa säästytty monelta pahalta. Eipä silti, ehittiin touhuta ihan riittävästi sekä hyvässä että pahassa.

Yrittäjäperheen lapsi

Noora-Marian vanhemmilla oli kuljetusyritys. Yrittäjyys näkyi vahvasti myös Noora-Marian ja tämän veljien Nikon ja Niklaksen elämässä.

– Opimme olemaan veljien kanssa myös keskenämme.

Vanhemmat olivat riippuvaisia ulkopuolisesta avusta kuten isoäidistä ja naapurista. Lapset oppivat jo varhain käyttämään puhelinta.

– Kerrankin soitin äidille, että miten makaroneja keitetään.

Vaikka vanhemmat olivat kiinni yrityksessä, perheen yhteiset hetket olivat aidosti yhteisiä.

Yrittäjäperheen lapsena Noora-Maria kasvoi itsenäiseksi ja omatoimiseksi hyvin varhain.

Omatoimisuuden ohella hän oppi jo pienestä työnteon jalon taidon. Ensimmäisen oman moottorikelkankin hän osti omilla säästöillään.

– Me ei saatu mitään ilmaiseksi. Aina on saanut tehdä töitä. Jos halusin ostaa jotain, isä tuumasi vain, että tuossa on puuläjä, siitä vaan kasaamaan.

Noora-Maria alkoi siivota perheen kuljetusliikkeen konttoria alle 15-vuotiaana. Lukiovuosina hän järjesteli rahtikirjoja ja oppi tekemään myös laskutusta.

– Koulun hyppytunneilla kävin järjestämässä yrityksen rahtikirjoja, ja kesät puhdistin kiinteistöjen pihoja.

Au pairiksi New Yorkiin

Noora-Maria lähti ylioppilaskirjoitusten jälkeen au pairiksi New Yorkiin.

– En osannut ”sanaakaan” englantia. Odotellessani ensimmäistä kertaa junaa New Yorkissa jouduin pakolla vaihtamaan muutaman sanan small talkia. Vastapuoli totesi pian, että sie et kyllä ole täältä.

Hän vietti Yhdysvalloissa kymmenen kuukautta. Suomeen hän palasi paljon kokeneena ja paljosta selvinneenä.

– Se oli hieno maa ja erittäin opettavainen aika.

Au pair -kokemus opetti Noora-Mariaa entistäkin sinnikkäämmäksi.

– En hätkähdä enää pienistä, jos mistään.

Jos englanti ei alussa luistanut, niin tuomisenaan hänellä oli hyvä, amerikkalaisella aksentilla puhuttu kielitaito. 

Konttorista ajohommiin

Au pair -reissun jälkeen konttorihommat vanhempien kuljetusliikkeessä alkoivat maistua puulta. Noora-Maria vaihtoi paperien pyörityksen puolen vuoden pestiin ajohommiin Rovaniemelle, mutta edelleen samassa firmassa.

Kun Kovalainen Oy laajensi toimintaansa Seinäjoelle, isänsä kysyi Noora-Marian halukkuutta lähteä sinne. Vastaus oli kyllä.

– Elämäni muuttui täysin. Muutin kokonaan omilleni ja vieläpä kerrostaloon.

Uusia avauksia

Seinäjoella työn ja asuinpaikan lisäksi väriä elämään toi Noora-Marian ensimmäinen oma koira, valkoinenpaimenkoira Mortti.

Mortin kautta Noora-Marialle avautui kokonaan uusi harrastusmaailma. Koirakko toimi aktiivisesti useissa koirayhdistyksissä.

– Harrastimme palveluskoiralajeja. Osallistuin eri koulutuksiin, ja aloin vetää myös itse treenejä ja ryhmiä.

Mortin lisäksi myös hevosista tuli osa elämää.

– Treenasin kolme kertaa viikossa este- ja kouluratsastusta sekä maastoesteitä.

Noora-Marian eläinrakkaus on vain syventynyt vuosien kuluesssa. Nyttemmin Mortin ohella myös porokoira Rouku on vienyt häntä uuteen. Hän harrastaa paimennusta molempien koiriensa kanssa, eikä unelmaa omasta hevosestakaan ole haudattu.

– Paimennus on mieletön juttu! Se opettaa niin paljon poroista ja lampaista.

Jälleen uusi sivu...

Silloisen parisuhteen kariuduttua Noora-Maria muutti takaisin Puolamajärvelle viitisen vuotta sitten. Muuttoa takaisin pohjoiseen vauhditti myös yllättäen syttynyt rakkaus.

– Olemme tunteneet Artun (Talka) kanssa toisemme lapsesta asti ja touhunneet yhdessä. Me olemme perhetuttuja.

Vaati muutamia vuosikymmeniä ja mutkia elämässä, että lapsuuden ystävän alkaakin nähdä toisenlaisin silmin.

Pari muutti alkuvuonna 2016 Lankojärvelle tuttuihin kouluajan maisemiin. 

Arttu kävi tuolloin töissä Pajalassa ja Noora-Maria kirkonkylällä, joten ajatus muutosta kirkonkylään alkoi tuntua hyvältä ratkaisulta.

Sattuman oikusta heidän nykyinen kotinsa joen törmällä lähellä keskustaa löytyi Jopparissa käydyn kahvipöytäkeskustelun ansiosta.

– Talo on meidän oma ihana yhteinen projektimme.

… ja muutama muukin

Ajohommat loppuivat vuonna 2017, kun Noora-Marialta jouduttiin leikkaamaan molemmat kädet. Painavien laatikoiden nostaminen ja siirtäminen eivät enää onnistuneet.

Seuraava työpaikka löytyi pellolaisesta sisustusliikkeestä, jossa hurahti puolitoista vuotta.

– Se oli hieno ja antoisa työ, jota rakastin. Sain matkustaa ja oppia myyntityötä.

Seuraava muutos koitti kesällä 2019.

– Olin ensimmäistä kertaa elämässäni kaksi kuukautta työttömänä. Lepäsin kunnolla.

Silloin hänellä oli aikaa miettiä, mitä työltään ja elämältään haluaa.

– Minua on aina kiinnostanut kauneus. Otin varmaan ensimmäisten joukossa ripsipidennyksetkin.

Noora-Maria halusi olla kuljetushommissakin oma itsensä.

– Mulla oli pitkät, blondit hiukset, ripsipidennykset ja rakennekynnet. Poromettässäkin äijät tuumasi, että noilla ripsillä pääsisi vaikka lentoon.

Syksyllä 2019 hän kouluttautui ripsiteknikoksi. Samaan aikaan hän aloitti Ritavalkealla erä- ja luonto-oppaan ammattitutkintoon tähtäävät opinnot. Ne hän sai päätökseen muutama viikko sitten.

– Joku voi ihmetellä, miten kauneudenhoito ja eräjormailu sopivat yhteen, mutta hyvinhän ne. Eivät ne sulje toisiaan pois.

Yrittäjäksi – kuinkas muutenkaan

Omena ei kauas puusta putoa. Viime vuonna Noora-Maria perusti oman toiminimen Tmi Pristiina. Nimen juuret johtavat aikaan, jolloin hän oli juuri oppinut puhumaan.

– Yrityksen nimi tuli siitä, kun esittelin itseni Noora-Maria Pristiinaksi.

Noora-Maria saa nyt toteuttaa itseään kahdella rintamalla keskittymällä asiakkaiden kauneudenhoitoon ja viemällä heitä nauttimaan luonnon kauneudesta ja rauhasta.

– Kauneuspuolen asiat ovat ihania! Nautin, kun saan laittaa muita kauniiksi.

Noora-Marian äiti voitti arpajaisista poron vuonna 2006.

– Siitä piti tulla syöntiporo, mutta äiti halusi sen itselle ja osti poromerkin ja kiintiön.

Sittemmin myös Noora-Maria on saanut oman poromerkkinsä.

Luonto- ja eräopasopinnot olivat luonteva jatke vuosien poronhoitotöille ja ystävien kanssa retkeilylle ja vaelluksille. Nyt ne nivoutuvat kokonaisuudeksi yhdessä kauneudenhoidon kanssa.

Kauneinta kauneutta

Vaikka Noora-Maria keskittyy pääasiassa ulkoiseen kauneuteen, hänen mielestään ihmisen sisäinen kauneus on kaikista kauneinta.

– Minusta iloinen, avoin ja suorapuheinen ihminen on kaunis.

Hänestä olisi tärkeää, että jokaisella olisi edes yksi asia, mistä itsessään pitää.

– Toivon, että ihmiset osaisivat arvostaa ja rakastaa itseensä sellaisina kuin ovat. Jos ihminen kokee itsensä kauniiksi, se näkyy ulospäinkin hyvinvointina.

Nykypuhe kehopositiivisuudesta on hänen mielestään hienoa, mutta aina se ei näy arjessa. Erityisesti naiset ovat ankaria itseään kohtaan ja soimaavat esimerkiksi vyötärömakkaroitaan.

Noora-Mariasta jokilaakson naiset ovat äärettömän kauniita ja pitävät huolta itsestään.

– Ja kyllä he omaavat hyvät puhelahjatkin.

Noora-Maria tekee asiakkaille sokerointeja eli poistaa sokerista tehdyllä massalla ihokarvoja. Omien kynsien geelaukset, ripsien kestotaivutukset, pidennykset ja värjäykset sekä kulmakarvojen laminointi ovat myös varsin suosittuja. 

Vaikka hän keskittyy työpäivien aikana asiakkaiden ulkoiseen kauneuteen, työ on paljon muutakin.

– Keskustelemme laidasta laitaan. Olen suurien murheiden ja ilojen jakaja. Joskus olemme vain hiljaa asiakkaan kanssa.

Borta bra, hemma bäst

Vuodet poissa Pellosta avasivat Noora-Marian silmät näkemään kotiseudun uusin silmin.

– Tuli arvostus tätä kohtaan. Osaan nähdä nyt paikan rikkauden.

Erityisesti hän arvostaa paikkakunnan talkoohenkeä.

– Kaikista suurin rikkaus on tämä pienen yhteisön voima. Se, miten paljon täällä talkoillaan.

Talkoohengen ohella pienen paikkakunnan ehdoton etu on myös avun saaminen tarvittaessa. Aina löytyy ihmisiä, joilta kysyä ja pyytää tarvittaessa apua.

Kauneus on katsojan silmissä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy