• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

Kaarlo Vuolon työteliään elämän ohjenuorana on ollut pitää taloudesta tarkka huoli.

RATASJÄRVI – Paikkakuntalaisten mielessä sukunimi Vuolo viittaa useimmiten Raanujärvelle. Siellä ovat myös Kaarlo Vuolon suvun juuret.

– Isä oli kotoisin Raanujärven Alapäästä, äiti Yläpäästä.

Vanhemmat ostivat vuonna 1910 puolet Rova-nimisestä tilasta Ratasjärveltä.

– Juoksengissa oli samaan aikaan myytävänä toinenkin tila, mutta isää houkuttelivat Rovan hyvät luonnonniityt.

Lapsesta ohjaksiin

Vuolon perheeseen syntyi kolmetoista lasta, mikä oli varsin tavallinen lapsikatras tuon ajan perheissä. Kaarlo on heistä nuorin. Hän syntyi marraskuussa vuonna 1931.

Hän kävi kansakoulua Ratasjärvellä, mutta tilan työt veivät osan pojan ajasta.

– Minulla oli opettajalta lupa hakea halkoja metästä. Poikasena en kuitenkaan saanut hevosen rinnustinta kiinni, koska sen puuluokki oli niin jäykkä. Odotin kotipihalla, että joku ohikulkija sitoi rinnustinremmin.

Halkoja haettiin viiden kilometrin päästä metsästä. Poika kasasi ja sitoi kuorman yksin. Sitten he tulivat hevosen kanssa kaksin kotiin.

Sota osa lapsuutta

Kaarlolla ja hänen vanhemmilla veljillään oli sen verran suuri ikäero, että hänen neljä isoveljeään joutui rintamalle. Yksi heistä kaatui. Isä sairastui sodan aikana vakavasti ja kuoli kesällä 1944 muutamia kuukausia ennen kuin perhe joutui lähtemään evakkoon Lapin sodan alta.

– Meitä lähti äiti, sisko ja mie Ruotsin puolelle Juoksengiin. 

Kylän lehmät vietiin turvaan aina Etelä-Ruotsiin asti. Niitä saattamaan lähtenyt nuori nainen ei koskaan palannut Suomeen, vaikka Vuolonkin lehmät palasivat aikoinaan pitkältä evakkomatkaltaan kotinavettaan.

Katse tulevaisuuteen

Keväällä 1945 alkoi uusi aikakausi. Ruotsalaiset toimittivat Ratasjärvelle parakkeja, joihin majoittui aina kaksi perhettä asumaan.

Kaarlo meni tukkimetsään jo tammikuussa 1945.

– Tarvitsimme jälleenrakennusta varten puutavaraa. Kotitalo kun oli poltettu.

Hän sahasi yhdessä veljensä kanssa pitkällä sahalla tukkeja valtion metsästä. Toinen veli ajoi hevosta.

– Valtio oli antanu luvan ottaa tuhottujen talojen tarvepuut omistamiltaan mailta. 

Rintamalla taistelleet veljet eivät puhuneet sota-ajoista mitään. Kaikkien katseet kohdistuivat tulevaisuuteen. 

Ensimmäisenä valmistui navetta Ruotsista palanneille lehmille.

Kaarlosta tuli ”isäntä” taloon 16-vuotiaana, kun hän jäi asumaan kotitilaa yhdessä äitinsä kanssa.

– Maailma oli niin erilainen silloin. Elethiin vain. Ruokaa saatiin ja syötiin, töitä tehtiin. Elintaso oli mitä oli, mutta pärjäsimmä, Kaarlo katsoo vuosikymmeniä taaksepäin.

Maan alle

Metsä- ja rakennustöiden jälkeen seuraava työmaa löytyi kaivokselta Kirunasta. Vuosi oli 1955.

– Ei lähtöön ollut erityistä syytä, mutta olinhan mie jo täyenikänen.

Hänen ei tarvinnut lähteä yksin, sillä kylältä oli Kirunan kaivoksella muitakin nuoria miehiä.

Kaarlo työskenteli aluksi malmin lastaajana, mutta pääsi pian porariksi. Työmaa sijaitsi 300 metrin syvyydessä.

– Se oli urakkatyötä. Porasimme viisi metriä leveää, kolme ja puoli metriä metriä korkeaa käytävää.

Porarina tienasi hyvin.

Työsuojelu oli tuolloin lapsenkengissä. Melusta ja pienhiukkasista ei puhuttu tuolloin halaistua sanaa.

– Meillä oli pumpulit korvissa, eikä ollut mitään hengityssuojaimia.

Varsinainen palkankorotus

Vaikka porarin palkka oli sen ajan palkkatasoon nähden hyvä, varsinainen palkankorotus tuli epäsuorasti ja vuosikymmenten kuluessa.

– Kiruna oli yhteen aikaan täynnä sairaita. Tulin välillä Suomeen, etten sairastuisi itsekin. Poltin tuolloin askin päivässä, mutta kotiin tultuani tupakka jäi pois.

Alkuun ”se vähän haetti taskua”, mutta tupakoinnin lopettaminen kävi kaiken kaikkiaan helposti.

– Pitkällä tähtäyksellä siittä se kova palkka tuli!

Pitkänlainen riiuumatka

Rovaniemellä sairaanhoitajana työskennellyt Kerttu Honkanen lähti käymään lomallaan Kirunassa kesällä 1959.

– Kohtasimma siellä. Se ei jäänyt lyhyeksi hommaksi. Oli siinä pitkänlainen riiuumatka.

Pariskunta vihittiin seuraavana kesänä. Kaarlo muutti pois Kirunasta. Kerttu jatkoi vielä vuoden töitä Rovaniemellä.

Heille syntyi myöhemmin kaksi tytärtä Lea ja Kaisu.

Maata raivaamaan

Yhteisestä päätöksestä pariskunta päätti ruveta maanviljelijöiksi.

– Muut alkoivat jo heittää pois, kun me vasta aloimma.

Uusi navetta valmistui vuonna 1961. Muutamia vuosia aiemmin Kaarlo oli saanut valmiiksi uuden kotitalon, jossa hänen äitinsä tuolloin asui.

Kaarlo teki maatyöt neljä ensimmäistä vuotta hevosella. Sen jälkeen hommat hoituivat traktorilla.

– Maata oli aluksi kolmisen hehtaaria, mutta sittemmin sitä oli viljelyssä 25 hehtaaria.

Navetassa ammui 18 lypsävää ja vasikat päälle.

Kaarlo joutui ohitusleikkaukseen tammikuussa 1990. Siitä selvittyään hän jäi eläkkeelle. Kerttu seurasi pian perässä. Päävastuu karjasta siirtyi tuolloin Lea-tyttärelle ja tämän miehelle Ilkka Mäkikyrölle.

– Emmä kumpikaan katuneet, että ryhyimmä viljelijöiksi.

Työn parasta antia oli jatkuva kehittämistyö. Joka kesä työn alla oli jokin rakennusprojekti. 

Vuolot saivat olla myös vaikuttamassa viljelijöiden asioihin. Kaarlo istui kunnanhallituksessa, eri lautakunnissa sekä toimi vuosia Juoksengin yhteismetsän puheenjohtajana ja puuhamiehenä. 

Näiden tehtävien ansiokkaasta hoidosta Vuolon olohuoneen seinällä on lukuisia kunniakirjoja ja tunnustuksia. Yksi arvokkaimmista lienee Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristein, joka myönnettiin Kaarlolle vuonna 1986.

Uusi sivu kääntyy

Yhteisten eläkevuosien alku oli leppoisaa.

– Auttelin omaan tahtiin heinähommissa, ko en ollu terhveen veronen. Siittä sai saman palkan teki töitä tai ei.

Vuolot matkustelivat yhdessä useissa maissa kuten esimerkiksi Kiinassa ja Marokossa. 

Huolettomat yhteiset eläkevuodet päättyivät kuitenkin Kertun sairastuttua haimasyöpään. Hän kuoli vuonna 2007. 

– Ehimmä olla 48 ja puoli vuotta naimisissa.

Kuluneet kolmetoista vuotta ovat opettaneet Kaarlon elämään yksin. Toisinaan hän muistelee menneitä.

– Mutta eipä se mitään auta. Suru on suru, mutta en ole sen enempi siittä enää kärsiny.

Maailman menoa

Kaarlo viihtyy nykyään hyvin kotona. Kuluneen puolen vuoden aikana korona on rajoittanut aikaisempia kauppareissujakin. Hän seuraa päivän mittaan useita uutislähetyksiä.

– En ossaa sanoa sitä enkä tätä, maailma on niin muuttunut. Ihmisiä on monenlaisia ja -luontosia.

Nyky-yhteiskunta on täysin eri jengoilla kuin Kaarlon nuoruudessa. Silmiinpistävimmät muutokset ovat ihmisten tarpeiden jatkuva kasvu ja kiire.

– Ihmisillä on kaikkea, mutta se ei riitä. Ennen ei ollut niin kiire, kuin nykyään tuntuu olevan.

Agraaritaloudessa sekä lapset että vanhukset elivät samassa pihapiirissä. Lapsia ei viety hoitoon, ja perheiden elanto hankittiin yhdessä omalta tilalta.

– Pellossa oli 486 navettaa vuonna 1955. Maito, voi, liha ja peruna tulivat omasta takaa. Mahtaako nykyään kunnassa olla neljä tai viisi lypsytilaa?

Puuhakas arki

Uutisten seuraaminen on vain pieni osa Kaarlon elämää. Muu aika kuluu talon ylläpitämiseen, lämmittämiseen ja ruuanlaittoon.

– Sen se vaatii, että hommaa pittää olla.

Hän kokkaa itse. Tosin Lea tuo toisinaan isälleen keittoja.

– Hirvenlihaa keitän perunoitten kanssa tai teen siittä paistinpottuja.

Kaarlo nostaa perunat maasta traktorillaan, eivätkä syksyn lehdetkään kadonneet pihamaalta pelkällä toivomuksella. Haravan varteen oli tartuttava.

Viime syksynä hän korjasi yhdessä vävynsä kanssa entisen poroaidan tolpat. Aikaa keinutuolissa peukaloiden pyörittämiseen ei vieläkään tahdo löytyä.

Aikaisemmat kodin ulkopuoliset riennot ovat jääneet. Aika kuluu hyvin omalla tontilla.

– Vaikka mukavaahan se on, kun joku joskus pistäytyy.

Tarkan talouden mies

Kaarlolla on ollut läpi elämän periaatteena, että tuhlata ei sovi.

– Aina on pitäny kattoa talouellisuus. Se on luonnekysymys.

Hän kertoo perheessään olleen tapana, että se ostetaan, mitä on tarvittu, ei muuta.

Tarkkuus näkyy siinäkin, että Kaarlo rakensi muutama vuosi sitten ison hallin vanhoille maatalouskoneille ja -laitteilleen. Se on hänen oma maatalousmuseonsa.

– En ole mithään konheita myyny tai heittäny pois. Mie en pruukaa hukata mithään.

Tällä hetkellä Kaarlon suurin toive tulevaisuuden suhteen on, että hän saisi pysyä terveenä.

– Eipä tässä muuta ole, ko pysysi jalkoitten päällä.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy