• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Jaanan ja Hanna-Maijan vuosikymmenien mittainen ystävyys on saanut uuden ulottuvuuden kunnan ja seurakunnan yhteisestä arkkualbahankkeesta. Alba tulee kaikkien kuntalaisten käyttöön.

YLITORNIO – Ylitorniolaistuneiden Jaana Fivan ja Hanna-Maija Sandqvistin välillä on monta yhdistävää tekijää, mutta eivät he ole sittenkään astelleet aivan samaa polkua. Heille on kuitenkin yhteistä se, että he ovat olleet valmiita kiinnittymään ja kotiutumaan aivan uuteen elinympäristöön.

– Ajatella, että ihminen voi löytää vieraasta kulttuurista ja ympäristöstä Suomen sisällä kokonaan uuden elinpiirin. On arvokasta, että juuri minulle on saanut käydä näin, Jaana toteaa.

– Minulla kesti varmaan 20 vuotta kotiutua tänne täysin, mutta loppujen lopuksi koin vielä pohjoisempana tunturin huipulla löytäväni sen saman avaruuden tunteen, joka oli minulle tuttua Varsinais-Suomen pelloilta. Se on se avaruus, joka on minun kotini, Hanna-Maija jatkaa.

Ensikosketus pohjoiseen

Alun perin molemmat naiset tulivat Ylitorniolle töihin. Loimaalainen Hanna-Maija valmistui keväällä 1980 kotiteollisuusopettajaksi ja työskenteli valmistumisensa jälkeen ensimmäisen kesän Turun käsityöläismuseossa kehrääjänä.

– Hain koko ajan työ- ja opiskelupaikkoja. Pääsin yliopistoon lukemaan kansatiedettä, mutta tarjolla olevat työpaikat olivat vain muutaman kuukauden mittaisia sijaisuuksia. Ainoa vuoden kestävä työ oli kotiteollisuuskoulun toisen kudonnanopettajan paikka Ylitorniolla.

Hanna-Maija haki paikkaa ja sai sen. Ilmoitus työpaikasta tuli postikortilla, ja viikkoa myöhemmin hän oli jo kahden matkalaukun kanssa Alkkulanraitilla etsimässä paikkaa, minne päänsä kallistaisi.

– En ollut ikinä edes käynyt Vaasaa pohjoisempana.

Vuoden päästä Hanna-Maija ymmärsi olevansa pitkäaikaisen ratkaisun edessä.

– Mietin, mitä nyt teen, ja tulin siihen tulokseen, etten halua enää aloittaa kaikkea alusta. Minulle oli jo syntynyt pieni ystävä- ja tuttavapiiri. Se on hirveän tärkeää, ja on iso prosessi lähteä kolmikymppisenä luomaan kokonaan uusia ihmissuhteita.

Helsingistä Kilpisjärvelle

Helsingin Punavuoren pihoilla ja puistoissa kasvaneelle Jaanalle Lappi oli tuttu, sillä hänen molemmat isovanhempansa asuivat Rovaniemellä. Perhejouluja vietettiin jopa pimeyden keskellä Saariselällä, joka ei vielä siihen aikaan ollut kummoinenkaan turistikeskus.

– Minä olin ollut viisi vuotta vakituisessa virassa Helsingissä tuhannen oppilaan ala-asteella Turun OKL:n opintojen jälkeen, mutta yllätin itseni usein miettimästä, voisiko ihminen elää muuallakin.

Ilmeisesti voi, sillä Jaana hakeutui mielellään vapaan luonnon keskelle. Rakennettu ympäristö alkoi tuntua koko ajan ahtaammalta, ja lopulta Jaana päätti todellakin kokeilla jotakin muuta.

– Lähdin opettajaksi Kilpisjärvelle. Siellä ollessani suunnittelimme Öysteinin kanssa yhteistä tulevaisuutta, ja mietimme, minne olisi molempien kannalta paras paikka asettua asumaan.

Valinta osui Ylitornioon, josta Öystenillä olisi lyhyin matka työpaikalleen Lofooteille. Opettajanpaikkojakin oli avoinna, ja Jaana haki töitä Ratasvuoman koulusta.

– Se kuulosti niin romanttiselta! Sain paikan, mutta ennen koulun alkua silloinen koulutoimenjohtaja Esa Malkamäki soitti ja kysyi, saako minut sijoittaa Alkkulan koululle. Suostuin tietysti, mutta olin tosi pettynyt! Alkkula ei kuulostanut läheskään yhtä hienolta.

Uuteen kulttuuriin

Vuodet ovat muokanneet uudesta elinympäristöstä Jaanalle ja Hanna-Maijalle kodin, johon he ovat voineet perustaa myös perheet. Perheen perustamisella on ollut suuri merkitys kotiutumisessa – molemmille tosin erilainen.

Jaana ja Öystein ovat perustaneet kotinsa ja perheensä puolueettomalle maaperälle. Kummallakaan ei ole ollut sidoksia Ylitorniolle ennen Jaanan työpaikkaa.

– Perheen perustaminen ei kenenkään -maalle on antanut meille hyvin tasa-arvoiset lähtökohdat. Olemme saaneet elää niin kuin olemme itse halunneet, Jaana toteaa.

Hanna-Maija puolestaan kiinnittyi puolisonsa Sepon kautta vanhaan ylitorniolaiseen sukuun.

– Minun tilanteeni on ollut sikäli erilainen, että tulin vahvaan tornionlaaksolaiseen suku- ja perhekulttuuriin. Kieltämättä se vaati molemminpuolista ymmärrystä ja sopeutumista. Olen löytänyt oman paikkani säilyttäen samalla omaa kulttuuriperintöäni.

Ihmisenä kasvamista

Jaanalla ja Hanna-Maijalla on molemmilla partiotausta, joskin Hanna-Maijalla partio jäi siinä vaiheessa kun hän muutti Ylitorniolle. He tunnistavat partiotaustan vaikutuksen: luonnossa liikkuminen on molemmille tärkeää. Partiolaisuus on vaikuttanut ehkä myös ammatinvalintaan.

– Partiolaisuus luo niin paljon ihmisenä kasvamisen mahdollisuuksia.

Molemmat tunnustavat maaseudulla asumisen arvon, vaikka ovat aikoinaan tiedostaneet, että joistakin asioista pitää luopua kun muuttaa kaupungista maalle. Luopuminen ei ole kuitenkaan osoittautunut liian suureksi asiaksi.

– Jouduin pohtimaan, voinko elää niin, etten pääse joka viikko Stockalle kahville tai mene Ateneumin jokaiseen näyttelyyn tai oopperan ensi-iltoihin. Minun vastaukseni oli, että voin. Ymmärsin, että minun pitää osata luopua voidakseni saada tilalle jotakin jopa vielä arvokkaampaa, Jaana kertoo.

Kulttuuria ja luonnon kauneutta

Loppujen lopuksi Jaana on päässyt suvun naisten kanssa oopperan ensi-iltoihin kuten ennenkin, eivätkä Ateneumin näyttelytkään ole jääneet näkemättä. Hanna-Maijalla on samantapaisia kokemuksia.

– Minulta kysyttiin alkuaikoina, että miten voit olla siellä, eihän siellä ole edes katuvaloja. Pidettiin mahdottomana, että lähden vanhasta Turusta suunnilleen sivistyksen ulottumattomiin, mutta Kainuunkylässähän on merkkejä kivikautisesta asutuksesta. Historiasta kiinnostuneelle täällä on kaikki tarjolla.

Ei muustakaan kulttuuritarjonnasta ole loppujen lopuksi ollut puutetta. Tornionlaaksossa pääsee näkemään teatteria ja kuulemaan konsertteja, ja ellei se riitä, on helppo matkustaa edemmäs laajempien tarjoomusten ääreen. Lisäksi ympäröivän luonnon kauneus tuo elämään oman lisänsä.

– Ajattelin ensin itsekin, että minne olen tullut, mutta jo ensimmäisenä syksynä ihastuin upeaan ruskaan. Värit ovat olleet minulle aina erityisen tärkeitä, ja kun nousin vaaraan ja katsoin Ruotsin puolelle, ajattelin, että voiko näin kaunista edes olla! Hanna-Maija tunnustaa.

Vuodenaikojen vaihtelu on myös arvokas asia, joka on varsinkin alkuaikoina avautui Hanna-Maijalle ja Jaanalle aivan toisella tavalla kuin Turussa ja Helsingissä.

Kasvun edellytyksiä maaseudulta

Tornionlaakso on vanhaa kulttuuriseutua, johon on aina tullut uusia ihmisiä eri puolilta maata ja maailmaa. Se on auttanut tornionlaaksolaisia ottamaan uudet tulijat vastaan.

– Suomi täytyy pitää asuttuna ja siksi maaseudulla asuminen täytyy yrittää pitää edelleen mahdollisena vaihtoehtona. Maaseutu tarjoaa enemmän henkilökohtaisen kasvun edellytyksiä, Jaana huomauttaa.

– Olen ihan samaa mieltä, ja se on yksi tekijä, joka on antanut täällä asumiselle merkitystä. Se on tavallaan tuonut sellaista uhmakkuutta asua maaseudulla, vaikka se ei välttämättä ole taloudellisesta näkökulmasta tarkasteltuna ehkä aina niin järkevää, Hanna-Maija tarkentaa.

Etätyö ei ole kasvanut toivotulla tavalla maaseudulla asumisen mahdollistajaksi, mutta koronatilanne on ehkä auttanut näkemään paremmin sen tarjoamat mahdollisuudet. Toisinaan asioita tapahtuu vain pakon edessä.

– Maallemuutosta tuntuu tulleen suositumpaa. Uskon, että Tornionlaaksoon muuttaa vielä perheitä, jotka haluavat erilaista elämää ruuhka-Suomen kiireen sijaan. Lapsille halutaan antaa merkityksellisiä arvoja ja nähdä maaseudun mahdollisuudet, Hanna-Maija arvelee.

Sitoutumista uuteen ja vanhaan

Molemmat naiset ovat kotiutuneet Tornionlaaksoon ja Ylitorniolle omalla tavallaan ja omilla ehdoillaan. Jaana on tullut pieneen kylään Helsingin nimettömyydestä ja todennut, että Ylitorniolla täytyy julkisessa ammatissa suostua tietynlaiseen näkyvyyteen.

Hanna-Maijan vanhemmat olivat Loimaalla tunnettuja ihmisiä, ja hän on todennut myöhemmin tarvinneensa etäisyyttä kotiseudusta. Ei siksi, että siinä olisi ollut jotakin huonoa, vaan siksi, että Ylitorniolla hän on saanut kasvaa rauhassa omaksi itsekseen.

– Tärkeä asia maaseudulla on siellä vielä vallitseva aitouden tunne. Se on kätketty murteeseen, tapaan ajatella, elämänpiiriin ja kulttuuriin. Kun lähtee uusiin kulttuureihin ja maisemiin, täytyy olla rohkea, avoin ja kiinnostunut, Jaana arvioi.

Hanna-Maija kertoo, että avioliiton alkuvuosina hänellä oli valtava tarve opiskella ja ymmärtää Tornionlaakson historiaa.

– Pitää olla vahva halu elää uudessa ympäristössä omannäköistään elämää. Täytyy olla myös valmis sitoutumaan, mutta ei saa sulkea ulkopuolelle sitä hyvää, mitä on saamassa uudesta kulttuurista – ei, vaikka haluaakin säilyttää omansa.

Vuosia kestänyt ystävyys tuo oman, taianomaisen lisänsä elämään maaseudulla.

– Elämällä täällä olemme oppineet jotakin uutta ja saaneet uusia näkökulmia itseemme. Elämän yksinkertaiset arvot ovat vahvistuneet.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy