• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Marja-Leena Kangas asuu Aaro Mäkiniemen rakentamassa komeassa etappitalossa. Talossa asui aikoinaan puuseppä Kopakka, joka veisteli talvisin koristeita kuistiin. Niinpä kylällä tunnetaan sanonta: ”Myötäänsä valmistuu kuin Kopakan kuisti.”

MELTOSJÄRVI – ”Meltosjärvellä on maailman parhaat viljelysmaat”, Marja-Leena Kangas (o.s. Kristo) vakuuttaa ja lisää samaan hengenvetoon, että on päättänyt lopettaa viljelyn kannattamattomana. Perheen varsinainen viljelijä, puoliso Ahti, menehtyi viime keväänä, eikä Marja-Leena ole saanut viljelyksiä onnistumaan toivomallaan tavalla.

– Ei sitä tosin tiedä: kun kevät tulee, voi tuntua taas ihan toisenlaiselta.

Ahti oli aito ja alkuperäinen meltosjärvinen, sotalesken poika järven takaa. Marja-Leenan koti oli Sattajärvellä, missä hän oli avioliiton alkuaikoina vanhempiensa kaupassa töissä.

Marja-Leenalla riitti töitä kotikaupassa. Ahti puolestaan oli valmistunut agrologiksi vuonna 1968, mutta alan työtilanne oli huono. Nuoripari asui Marja-Leenan kodin pikkupuolella.

– Ahti haki töitä ja yritti saada edustajanpaikkaa joltakin isolta yritykseltä. Edustajan työ oli siihen aikaan hyvin arvostettua. Yritykset eivät kuitenkaan tuottaneet tulosta.

Kauppiaiksi Meltosjärvelle

Syksyllä 1969 tilanne muuttui yllättävällä tavalla. Meltosjärven silloinen kauppias lähti kesken sopimuskauden Utajärvelle kultaa vuolemaan, ja Marja-Leenan veli Armas Kristo oli sitä mieltä, että Marja-Leena ja Ahti olisivat aivan joutilaita lähtemään kauppiaiksi.

– Armas-veli rukoili, että tulisimme puoleksitoista vuodeksi jatkamaan kaupanpitoa, että hän saa sopimuksen täytettyä.

Marja-Leena ja Ahti lähtivät pelastamaan Armaan pulasta, ja ottivat Meltos-Valinnan ohjat käsiinsä lokakuussa. Pari päivää myöhemmin Ahtille tuli soitto, että nyt hänelle olisi tarjolla edustajanpaikka Raisiolla.

– Se oli kertakaikkiaan tarkoitettu niin, että me tulemme tänne.

Alku ei kuitenkaan ollut helppo. Monet kyläläiset olivat sitä mieltä, että ei siitä Matalan Ahtista ole kauppiaaksi. Kun kävi ilmi, että vähättelijät olivat väärässä, alkoi kadehtiminen.

– Täällä oli siihen aikaan hyvin tarkkarajaiset seurapiirit. Piti oppia, missä voi käydä kylässä ja missä ei.

Jalka oven raossa

Marja-Leenan oma asema kylän nokkimisjärjestyksessä oli vähän erikoinen. Hän oli tottunut kotikylässään siihen, että kaikki isot hommat kuten potunpano ja -nosto tehtiin koko kylän voimin. Meltosjärvellä ei toimittu niin, vaan kylä oli jakautunut pieniin, tiiviisiin kuppikuntiin.

– Olin 23-vuotias kun tulin tänne, ja minulla oli varmaan ensimmäiset puoli vuotta tavarat pakaasissa. Ajattelin, että en jää tänne.

Loppujen lopuksi Marja-Leena ja Ahti jäivät, eikä se näin jälkikäteen ajateltuna tunnu ollenkaan huonolta päätökseltä. Ei siitäkään huolimatta, että monelle taisi olla harmin aihe, kun Meltos-Valinta ei mennyt odotuksista huolimatta konkurssiin.

– Olemme eläneet voittopuolisesti mukavaa elämää.

Juuret lapsille

Marja-Leena pitää erityisen hyvänä asiana sitä, että Meltosjärvellä perheen lapset, Kristiina ja Juhani, ovat saaneet kasvattaa juuret.

Ellen-mummu oli lähellä. Kun nousin lauantaiaamuna töihin, anoppi kiiruhti lasten seuraksi ja hän oli jo ehtinyt leipoa tuomisiksi rieskat ja pullat. Mie en ole koskaan leiponut, mutta ei lasten ole silti tarvinnut kasvaa ilman pullaa, Marja-Leena nauraa.

Marja-Leena ei ole leipuri, eikä hän osaa myöskään tehdä käsitöitä. Se oli outoa kylässä, jossa nainen saattoi vuosikymmeniä sitten saada arvostusta osakseen vain näillä taidoilla. Onneksi oli anoppi!

– Ellen oli Meltosjärvellä arvostettu ihminen, ja tavallaan myös arvonsa tunteva. Hänen nenälleen ei hypitty. Mie sain kasvaa Ellenin siipien suojassa, ja olen varmasti siksi säästynyt monelta harmilta. Ellen eli 98-vuotiaaksi.

Kauppiaaksi maalikyliin?

Meltos-Valinnan nuori kauppiaspari menestyi työssään jopa niin hyvin, että Keskon herrat kosiskelivat heitä kauppiaiksi isompiin paikkoihin.

– Maailmalle olisi pitänyt lähteä. Lupasin, että kunhan Kristiina saa peruskoulun käytyä, asiaa voidaan miettiä.

Koulun päättäjäispäivänä herrat salkkuineen ilmestyivät muistuttamaan, että ”sinähän lupasit”.

– Hetken lapsena olisin ehkä suostunut, mutta Ahti oli meillä peräseinä ja kaikessa harkitsevaisempi. Olimme hyvä pari. Pohdimme asiaa ja päätimme, ettemme lähde minnekään.

– Loppujen lopuksi en ole alkusäikähdyksen jälkeen ajatellut lähteä täältä.

Kiihkeästi elävä kylä

Kun ura Meltos-Valinnan kauppiaana alkoi, edellisen kauppiaan rouva evästi lähtiessään Marja-Leenaa: ”Sinä et tarvitse täällä muuta kuin työpuvun ja yöpuvun.” Aika pitkälle se pitikin paikkansa.

Vielä 1960-luvun lopulla Meltosjärven kylä oli kiihkeästi elossa. Vuonna 1962 sinne oli rakennettu koulu ja samana vuonna kun Kankaat aloittivat kauppiaina, vihittiin käyttöön Meltosjärven kappeli.

– Kaikki vinttikamarit olivat täynnä vuokralaisia: oli metsureita, metsäalan herroja, rekkakuskeja ja ties mitä. Silloin syntyi vielä lapsiakin. Koulussa oli 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa melkein 500 oppilasta.

Marja-Leena tietää oppilasmäärän melko tarkoin, sillä niihin aikoihin koulussa oli 523 ”ruokamiestä”. Lukuun kuuluivat myös opettajat ja muu henkilökunta.

– Olen eräänkin kerran laskenut 523 appelsiinia tai omenaa vietäväksi koululle välipalaksi.

Lisää palveluja

Vielä seuraavalla vuosikymmenelläkin rakennettiin. Ainakin metsureiden asuntola ja opettajien asuntola syntyivät silloin, ja kylällä tapahtui muitakin uudistuksia.

Kuoppalan Terttu oli kylän uusi, vireä terveydenhoitaja. Hän teki kovasti töitä, että terveysasemalle saatiin esimerkiksi näytteenottomahdollisuus ja paljon muuta toimintaa. Se on kantanut kyllä pitkälle.

Kaikki, mitä Meltosjärvelle on tehty ja saatu, on ollut Marja-Leenan kokemuksen mukaan ”helkutin kovan tappelun takana”.

– Kirkonkylältä on niin pitkä matka tänne! Kun ajattelee vaikka, millainen säästö se oli kunnalle, kun tänne saatiin hammashoitola. Kaikki ne 500 koululaista saivat käydä hammashoitolassa kotikylällä sen sijaan, että olisi käytetty koko päivä Ylitorniolla käymiseen. Hammaslääkäri taisi olla täällä kahtena päivänä viikossa.

Meltos-Valinnan loppu

Vuonna 1997 Ahtin keuhkoista leikattiin ensimmäisen kerran kasvain, ja hän jäi eläkkeelle kauppiaan työstä. Marja-Leena jatkoi kauppiasuraa yksin ja Ahti pääsi lopulta tekemään sitä työtä, johon hän oli saanut koulutuksen – maanviljelyä.

Elokuun lopussa 2001 Meltos-Valinta sulki lopullisesti ovensa.

– Lopettaminen oli monen asian summa. Asiakkaat vähenivät, tuotteiden myyntiajat lyhenivät eikä tukusta voinut enää tilata pieniä eriä. Oli turhauttavaa päivystää kaupalla odottamassa kaljapullon ostajaa.

Käytännössä kauppa oli helppo ajaa alas, kun Armas-veljellä oli kauppa Pellossa.

– Sinne vietiin vähitellen kaikki kolpa: lasit, astiat ynnä muut, ja vaihdettiin kauraryyneihin ja muuhun, mitä täällä tarvittiin. Niin meille ei jäänyt lopettamisen yhteydessä suurta tavaravarastoa, kuten monelle pikkukauppiaalle tahtoo jäädä.

Uusi alku viljelijänä

Kaupan sulkemisen jälkeen Marja-Leenakin antautui maanviljelykselle.

– Ahti oli hyvin maahenkinen. Mie olin siinä vain kaverina, mutta kaikkeen oppii ja siitä oppii vielä tykkäämäänkin! Kasvatimme varhaisperunaa ja sipulia, joskus porkkanaa ja kaaliakin myyntiin.

Parhaina viikonloppuina Ahti ja Marja-Leena tekivät 800 sipulinippua myyntiin Ylitorniolle, Pelloon ja Tornioon.

– Eihän sitä voi olla ihan tekemättä mitään…

Ehkä tekemisen puute ei ollut ihan ainoa syy viljelyhommille. Kankaat nimittäin hoitivat kesäisin muun muassa noin 30 hautaa Meltosjärven hautausmaalla.

– Ahtin koko suku on siellä, ja lisäksi hoidimme monien entisten asiakkaitten hautoja. K-kauppa nimittäin auttaa, neuvoo ja palvelee kehdosta hautaan.

Ei muuttoaikeita

Ahtin viimeisimmän syöpäleikkauksen jälkeen lääkäri totesi, että tämä keuhkosyöpä on sellaista lajia, että se uusii, eikä seuraavalla kerralla ole enää mitään tehtävissä. Hän antoi kaksi vuotta elinaikaa ja kehotti käyttämään ne hyvin.

– Ahti sai kuitenkin vielä kaksi ja puoli vuotta.

Yksi jos toinenkin on kysynyt Marja-Leenalta, milloin hän aikoo muuttaa. Muuttaa mihin? Ja miksi?

– Jos kuntoa riittää, talo toimii ja pystyn hoitamaan asiani, en muuta mihinkään. Silloin voisi tulla monenlainen ikävä. Suurin osa ystävistäni asuu Meltosjärvellä. Torniossa on ehkä vielä joku kauppaopiston aikainen ystävä, mutta heillä on oma elämänsä.

Marja-Leena kavahtaa myös ajatusta muuttaa lähemmäksi lapsiaan. Tytär on opettajana Järvenpäässä ja hänellä on oma perheensä ja työnsä. Poika vaimoineen asuu lähempänä, Rovaniemellä, mutta hänelläkin on oma elämänsä.

– Enhän minä tuntisi siellä ketään, enkä tosiaankaan kuvittele, että lasten tehtävä olisi ruveta viihdyttämään minua, Marja-Leena puuskahtaa.

Eläkeläisen kiireitä

Lukeminen on ollut aina Marja-Leenan mieleen. Vilkkaampina aikoina Meltosjärvellä oli oma kirjasto, jonka hoitaja oli hyvä suosittelemaan kirjoja. Marja-Leena sai häneltä monta lukuvinkkiä.

Nykyään Marja-Leena on kirjastoauton vakituinen asiakas. Kun korona-aika lopetti kirjastoauton kierrokset, Marja-Leena kaivoi omasta hyllystään Sinuhen.

– Olen varmaan 60 vuotta aikonut lukea sen, mutta en ole ehtinyt. Se on niin painavakin, ettei sitä jaksa oikein pidellä. Enkä ole ehtinyt nytkään, kun on ollut niin kiire… Ehkä sitten talvella.

Poika käy tarvittaessa viikonloppuisin auttamassa Marja-Leenaa, ja arkisin ystävät pitävät hänet kiireisenä.

– Joskus kun ajattelen, että nyt laiskottelen ja luen koko päivän, niin eiköhän Kariniemen Aira soita ja kysy: ”Mitäs me nyt tehtäisiin?” Sitten aletaan.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy