• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Matti Voipiolla on monta rautaa tulessa: juuri nyt kahvin jauhaminen ja pihkavoiteen teko.

LANKOJÄRVI – Keittiöapulainen, kokki, keittiömestari, siviilipalvelusmies, rekan apukuski, posetiivari, näyttelijä, turkiskauppias, kotitalousopettaja, erityisopettaja, tunturiaseman pomo, huskykasvattaja, hapanjuurileipuri, Steiner-koulun rehtori, yrittäjä… Ei ihme, jos joku on tullut kysyneeksi, mitä Matti Voipio ei ole tehnyt. Niitäkin hommia on, mutta vähän.

– Olen oppinut kotona, että ihmiset ovat tasa-arvoisia. Miehet voivat tehdä kaikkea, mitä naisetkin, paitsi synnyttää ja imettää. Kun olin viisivuotias, äiti sanoi minulle, että nyt olet iso poika: petaat sängyn, osallistut siivoukseen ja saat oman tiskivuoron.

Matti syntyi Helsingissä kahdeksanlapsiseen perheeseen. Isä oli Suomen Raittiusjärjestöjen liiton pääsihteeri, äiti työskenteli terveydenhoitajana ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä. Vanhemmat pitivät Kruunuhaassa jumaluusopin opiskelijoille tarkoitettua ylioppilaskotia.

– Äiti kuoli yllättäen syöpään 47-vuotiaana. Minä rupesin laittamaan perheen ruuat kymmenvuotiaana. Isosiskot oppivat pian pysymään poissa keittiöstä, sillä minä olin nopeampi ja taitavampi. Kun saimme myöhemmin äitipuolen, hän maksoi minulle ruuanlaitosta.

Vapaus olla uskomatta

Matti Voipio puolustaa tasa-arvon lisäksi myös uskonnonvapautta. Hänelle se tarkoittaa myös vapautta olla uskomatta – ja se koskee myös papin lapsia.

– En ole käynyt koskaan rippikoulua, mutta olen ollut rippileireillä töissä. Päädyin sinne, kun olin nuorena poikana metsässä tekemässä ruokaa tyttöpartioleirillä. Seurakunnan nuorisopastori soitti ja kertoi, että rippikoululeirille tarvittaisiin kokkia. Siellä on hella, mutta ei mitään muuta.

Matti lupautui, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Kun hän aloitti 16-vuotiaana vastaavana emäntänä leireillä, leirikeittiön oven päällä oli päre, jossa luki ”Jeesus-vapaa vyöhyke”.

Rippileireillä ja niiden lomassa tehdyillä ravintolakeikoilla vierähti kolme kesää, ja sieltä Mattia alettiin kosiskella kokiksi yksityiseen vanhainkotiin Turun saaristoon. Asiassa oli vain yksi mutta: isä toivoi Matin käyvän uudelleen lukion viimeisen luokan ja hoitavan ylioppilaskirjoitukset kunnialla loppuun.

– Minusta tuli kuitenkin koulupudokas. Kävin työhaastattelussa lauantaina ja maanantaina kävelin kouluun hakeutumaan yksityisoppilaaksi. Se oli isää varten suunniteltu huijaus. Tiistaina aloitin työt.

Vanhainkodista peruskouluun

Matti vietti vuoden vanhainkodissa, mutta sitten hän puhui itsensä ravintolakouluun Ahvenanmaalle. Sinne oli pääsyvaatimuksena vuoden työkokemus ykkösluokan ravintolassa ja alan ammattikoulutus.

– Minua kaihersi se, ettei minulla ollut virallista koulutusta, vaikka olin ollut alan mestarien opissa.

Valmistuttuaan Matti haki keittäjä-siivooja-vahtimestarin paikkaa peruskoulusta, mutta halusi vähän erilaisen työsopimuksen.

– Sanoin, että haluan keittiöön sähköhellan ja pakastimen. Lisäksi haluan, ettei minulla ole työaikaa, vaan työt. Sitten otan budjettivastuun ja lupaan, että teen 2,10 markalla ruuan ja välipalan, enkä ylitä budjettia.

Päätös oli valitsijoille helppo.

Yksi esimiehistä ihmetteli, miten Matti voi muka tehdä ruokaa niin halvalla.

– Leväytin hänen eteensä koko vuoden ruokalistan ja totesin, että tämä on suunnitelmataloutta. Ei se muuten onnistu!

Kahvipaahtimo kotipihassa

Matin äidin täti teki ennen sotia armeijalle ruokasuunnitelmia, kun todettiin, että alokkaat kasvavat vielä armeijassa. 1970-luvulla Matti sai tädin jäämistostä viiden litran Ilves-purkillisen vihreää kahvia. Siitä käynnistyi kahvihifistelyn aika.

– Sukulaiset naureskelivat, että tuo pitää heittää roskiin. Minä sanoin, että täti on säästänyt sen ja hän oli fiksu ihminen. Vihreä kahvi säilyy ikuisesti.

Matti körötteli bussilla kotiin kahvipurkki sylissään ja paahtoi ensimmäisen erän pihalla paistinpannulla ja kaasukeittimellä.

– Se onnistui kertalaakista. Join vähemmän, mutta parempaa kahvia.

1980-luvulla Matilla oli Kuopiossa oma yritys, joka osti kahvinsa Keskon kahvipaahtimolta. Siellä oli töissä rovaniemeläinen mies.

– Ruvettiin raataamaan ja minä sanoin, että tarvitsisin vähän raakakahvia. Teillä varmaan on? Lupasin maksaa siitä 18 markkaa kilo, eli Lontoon kahvipörssin hinnan plus 35 prosenttia. Niinpä minulla oli ugandalaista, burundilaista, ruandalaista ja kenialaista raakakahvia, joita paahdoin ja sekoittelin itse.

Siteitä Pelloon

Niihin aikoihin Matti Voipio solmi siteensä Pelloon. Syy – tai ansio – oli Salmisen Pekan. Matin vaimo tuurasi Pekkaa kesälomien aikana, ja Matti pääsi eläinlääkärin autonkuljettajaksi. Hän työskenteli myös vähän aikaa Hotelli Pellonhovin keittiömestarina.

– Silloin eläinlääkärin työ oli enemmän tuotantoeläinten hoitamista. Kun tulimme tiloille, meiltä kysyttiin, juovatko eläinlääkärit kahvia. Jos keittiössä oli suodatinkeitin, otimme teetä… Jos oli kunnon pannu, otimme kahvia.

Eräänä yönä lehmäkeikalta palatessa Matti otti seuraavan askeleen kohti kotia Pellossa.

– Kun tulimme kolmen aikaan yöllä eläinlääkärin kämpille, Riskun Tapani nojaili aitaan ja kertoi auttaneensa meidän koiramme irti siitä. Hän kutsui meidät kahville ja juttelimme pitkään.

Matti oli hankkinut 1980-luvun alussa ensimmäiset rekikoiransa. Koirat tutustuttivat naapurukset, ja kun Matti mainitsi ääneen halunsa ostaa tontin Pellosta, Tapani Risku lupasi myydä hänelle maapalan Lankojärveltä. Kaupat syntyivät.

Onnenkantamoisena hirsikehikko

Kesällä 1988 Matti valoi tontilleen laatan. Hän oli pistänyt jo aiemmin sanan kiertämään, että haluaisi ostaa vanhan hirsikehikon. Paikalliset puistelivat päätään, sillä saksalaisten tulitikkuleikit olivat tehneet vanhoista hirsitaloista harvinaisuuksia. Mattia kohtasi kuitenkin onnenpotku.

– Eräänä päivänä Piispasen Pauli soitti Turtolasta ja sanoi: ”Te olette hyviä eläinlääkäreitä. Minulla olisi teille hirsitalon runko ja saatte sen halvalla. Saatte maksuaikaakin.”

Kyseessä oli Turtolan vanha kanttorila, jonka Pauli oli aikoinaan vaihtanut hevosella. Runko oli ollut jokitörmällä talotehtaan lähellä pystytettynä, mutta tulva oli ollut vähällä viedä sen mennessään. Se oli kuitenkin tarttui karkumatkallaan koivuun ja pelastui.

– Talo säästyi, koska siinä sotilaineen asunut saksalainen luutnantti oli kiintynyt siihen. Kun oli tullut käsky lähteä ja polttaa rakennukset, hän oli lähettänyt miehensä matkaan ja sanonut unohtaneensa karttalaukun pöydälle. Jäätyään yksin hän oli ottanut karttalaukustaan lapun ja iskenyt sen oveen: ”En voinut polta tätä. Friz.”

Friz oli turvannut selustansa ampumalla ilmaan ja selittämällä aseveljilleen, että partisaanit tulivat, eikä hän ehtinyt polttaa taloa.

– Niin tulin uskomattomana papin poikana pelastaneeksi palan Turtolan kirkkohistoriaa, Matti naurahtaa.

Koti-isänä rakennuksella

Lankojärven talon rakentaminen edistyi hitaasti, mutta varmasti. Matti sai tukea ja apua kyläläisiltä, mutta välillä myös kummastelevia katseita. Parhaimmillaan Matti vietti lastensa kanssa yhdeksän kuukautta Lankojärvellä.

– Rakensin taloa ja välillä kävin pesemässä sankoruiskun avulla pojan pyllyä. Hyvin meillä meni. Tytär aloitti esikoulunkin Lankojärven koululla. Vein hänet koiravaljakolla järven yli kouluautolle.

Koti-isänä ollessaan Matti pääsi näkemään omin silmin, millainen matka tasa-arvoon vielä on.

– Miehille sallitaan rento ote lapsen kanssa ilman, että se loukkaa ketään, mutta jos nainen tekisi sen saman, ihmiset vetäisivät herneen nenään.

Vääräuskoinen rekikoiramies

Matti Voipio hankki ensimmäiset rekikoiransa syksyllä 1980, ja parhaimmillaan niitä on ollut yli 20. Matti on kasvattanut ja kouluttanut rekikoiria, ajeluttanut niillä lapsiryhmiä ja kauhistuttanut rekikoirapiirejä vääräuskoisilla mielipiteillään.

– Vuonna 1997 vedin rekikoirilla poliisi-volkkaria Kuopiossa parhaaseen ruuhka-aikaan. Kuljettajana istui poliisiopiston koirakouluttajaksi päässyt poliisi, minä vieressä, poliisikoira takapenkillä. Oli upeaa päästä näyttämään huskypiireille, millaisiin tuloksiin pääsee rakkaudella, rajoilla ja määrätietoisuudella.

Matti oli aikoinaan ensimmäinen, jolla oli vetokoiria Pellossa.

– Aluksi ihmiset naureskelivat, että mikähän tuokin homma oikein on, mutta pian he näkivät, että koirat toimivat niin kuin pitääkin. Ne eivät piittaa poroista ja tottelevat komentoja.

Opiskelua ja leirikouluja

Vuosituhannen vaihteen tietämillä Matin ja hänen vaimonsa avioliitto päättyi eroon. Matti lähti pojan kanssa Suomussalmelle opettamaan tulevia kokkeja, ja sieltä Vaasaan lukemaan kasvatustiedettä.

– Valmistuin kasvatustieteen maisteriksi 2011. Minulla on kielikylpyluokanopettajan kelpoisuuden lisäksi ruotsinkielen lukiokelpoisuuus, terveyskasvatuksen peruskoulukelpoisuus ja pitkä kokemus erityisopettajan tehtävistä.

Vuonna 2014 vuosia kestänyt siirtyminen kohti Pelloa ja Lankojärveä tuli päätepisteeseensä vuonna 2014, kun Matti muutti vakituisesti asumaan Lankojärvelle.

– Olen pitänyt täällä vuosien varrella yhden Prometheus-leirin ja kymmenkunta leirikoulua, pari niistä vaativille erityisluokille. Täällä kaikkien pitää osallistua: jos keittiöön ei tuoda puita, ei synny ruokaa. Ellei saunaan kanneta vettä, ei voi kylpeä.

Suorasanainen mies ei aina saa ihailua osakseen siellä missä avaa suunsa.

– Olen edelleen sitä mieltä, että opettajat pystyvät syrjäyttämään lapsia, mutta siitä ei saa puhua.

Toimelias eläkeläinen

Heinäkuun alussa Matti jäi eläkkeelle. Koti-isälle ja opiskelijalle kertyneellä 853 euron työeläkkeellä voi hänen mielestään elää ihan mukavasti, kun nuukailee vähän.

– Olen lämmön ja sähkön suhteen omavarainen, ja kun saan tuulimyllyni pystyyn, saan vielä lisäsähköä talvella, kun aurinkosähkön määrä on pienempi. Kasvatan itse erilaisia sipuleita, yrttejä, kesäkurpitsaa ja lehtikaalia ja säilön ne pääasiassa kuivaamalla.

Pirtin nurkassa on säkkikaupalla erilaisia viljoja, jotka Matti jauhaa omalla myllyllään. Ei tosin samalla, jolla kahvinpavut jauhetaan. Jauhot jalostuvat hapanjuuren avulla leiviksi.

Elämä on vähän erilaista kuin nuorena miehenä, kun hän seikkaili rekan apukuskina Keski-Euroopassa, soitti posetiivia ja myi turkiksia valelappalaisena. Ystävät löytävät silti tiensä Helppiksenä tunnetun Matin luo myös Lankojärven perukoille.

– Lempinimi Helppis tulee Helppo-Heikistä. Puhun kuulemma yhtä paljon ja nopeasti.

Uskotaan, uskotaan!

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy