• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo
Reijo Puranen toivoo voivansa jatkaa ARTakatie-näyttelyitä tulevinakin kesinä.

PELLO – Pellolaislähtöinen kuvataitelija Reijo Puranen on asunut ja vaikuttanut vuosikymmeniä Hyvinkäällä, mutta hänen juurensa ovat Pellossa. Juuret oli kuitenkin riuhtaistava aikoinaan irti oman paikan löytämiseksi. Nyt paikka on löytynyt, eikä se ole välttämättä sidoksissa mihinkään paikkakuntaan.

– Moni koulukavereistani oli kiinnostunut moottoriurheilusta, ja taidejuttuja pidettiin knapsujen hommana. Taideammatit tuntuivat jo ajatuksenakin mahdottomilta, sillä niitä pidettiin lähinnä kylähullujen touhuna.

– Taiteilijoiden ajateltiin olevan syrjäytyneitä juoppoja, mutta nuoremmat onneksi ymmärtävät, että taide on yhtä kelvollinen ammatti kuin joku muukin.

Kun Pellon kouluun tuli kuvaamataidonopettajaksi Hannu Tuomainen, hän sai Reijon kiinnostuksen taidetta kohtaan heräämään.

– Kuvataide tuntui sekä houkuttelevalta että pelottavalta. Erilaisuus ja lestadiolaisesta perinteestä poikkeaminen tuntuivat hyvin arveluttavilta.

Haaveena taideammatti

Reijo oli jossakin nuoruutensa vaiheessa hyvin uskonnollinen, jopa siinä määrin, että äiti nauroi Reijosta tulevan pappi. Ei tosin niin, että ”äiti se pojastaan pappia toivoi…” Ei kuitenkaan tullut pappia, mutta ei vielä taiteilijaakaan.

– Haaveilin taideammatista, mutta vanhemmat olivat kovasti sitä vastaan. ”Älä ala muiden elätiksi!”

Parikymppisenä Reijo solmi omien sanojensa mukaan lapsiavioliiton saman ikäisen tyttöystävänsä kanssa, ja nuoret muuttivat ensin työn perässä Ylitorniolle, missä perheeseen syntyi poika. Sieltä matka jatkui Utajärvelle, missä syntyi tytär, ja lopulta Hyvinkäälle, missä tuli ero.

– Moni ikätovereistani lähti Ruotsiin ja olin itsekin vähällä lähteä. Sisareni oli jo siellä ja hänen miehensä yritti hommata minulle työpaikan Luulajaan LKAB:lle. Kaikeksi onneksi en tullut valituksi! Sen sijaan päädyin Etelä-Suomeen – se on mielestäni pienempi paha.

Kuvataiteilijan elämä aukesi

Hyvinkäällä Reijolle aukesi kuvataitelijan elämä, ja työpaikkakin löytyi.

– Olin joskus lukenut, että Hyvinkää on taidekaupunki. Siellä on asunut muun muassa sellaisia suuria nimiä kuin Helene Schjerfbeck, Tyko Sallinen ja Jalmari Ruokokoski.

Erottuaan Reijo päätyi joksikin aikaa vuokralle vanhan pariskunnan omistaman omakotitalon päätyyn. Vuokraisäntä oli liikemies, jolla oli selkeät mielipiteet taiteesta.

– Hän kertoi käyneensä Schjerfbeckin huutokaupassa 1930-luvulla, kun tämä muutti Tammisaareen. Hänen mielestään taulut olivat niin huonoja, ettei hän olisi ottanut niitä edes ilmaiseksi! 

Reijo Puranen on kiitollinen siitä, että on saanut olla palkkatyössä pitkään.

– Jäin keväällä eläkkeelle, ja työpaikalla järjestettiin isohkot juhlat. Pidin siellä puheen, jossa sanoin, että tulin tänne taiteilijana ja lähden taiteilijana…

Työtä toisten hyväksi

Reijo Puranen arvelee tuhranneensa melko paljon aikaa tehdessään eri järjestöissä näyttelyitä, esimerkiksi Uudenmaan kuvat -aluenäyttelyitä.

– Energia meni aika lailla siihen, enkä tarjonnut useinkaan omia töitäni näyttelyihin. Kun on itse järjestäjänä, mielellään jäävää itsensä. Muuten näyttää helposti siltä, että käyttää huipputaiteilijoita hyväkseen saadakseen omia töitään esille. Se on ehkä turhaa vaatimattomuutta.

Reijo uskoo, että näyttelyjen järjestämisintoon ovat vaikuttaneet tornionlaaksolaisuus, partio ja toimiminen erilaisissa ryhmissä kuten seurakuntanuorissa.

– Tuli vähän sellainen Dalai Lama -henkinen olo, että elämä on kaikkein parasta kun auttaa muita. Sitä mie olen kyllä yrittänyt. Sitä oli se meidän ensimmäinen näyttely Pellon Ponnen talolla… Olin aika paljon sen idean takana, mutta sain porukat matkaan.

Alkuun Pellon kuvataideseurasta

Pellon kuvataiteilijoiden yhteisnäyttelyä yhdessä Pellon kuvataideseuran kanssa on viritelty myöhemminkin, ja ehkä sen aika vielä tulee.

– Minulla on muuten tallessa kuitti Pellon kuvataideseuran jäsenmaksusta vuodelta 1976. Jäsenkorttikin on tallessa.

Näyttelyiden järjestäminen on vienyt paljon aikaa, mutta vastapainoksi se on antanut runsain mitoin oppia ripustamiseen ja näyttelyiden suunnitteluun.

Pikku hiljaa Reijo hakeutui taiteilijaseurojen jäsenyyteen. Hyvinkään taiteilijaseuraan oli erittäin vaikea päästä. Sinne pääsemiseen vaadittiin pisteitä, joita sai koulutuksesta ja jyrytetyistä, valtakunnallisista taidenäyttelyistä.

– Nykyisin siitä ollaan selvästi luopumassa joka puolella, paitsi näissä varsinaisissa ammattiliitoissa.

Taiteen ammattilainen

Kun arvostettuja saavutuksia on alkanut tulla eli on päässyt omilla töillään joihinkin näyttelyihin, voi hakea ammattiliiton jäsenyyttä.

– Sitä pidetään jonkinlaisena rajana: sen jälkeen taiteilija katsotaan ammattilaiseksi, kun muut taitelijat ovat arvottaneet kelpoiseksi liiton jäseneksi. Olen jäsenenä peräti kahdessa liitossa, Muu ry:ssä ja Suomen Taidegraafikot ry:ssä.

Reijo Puranen kertoo maalanneensa aika vähän, eikä ole siksi hakenut Taidemaalariliiton jäsenyyttä.

– Se on suurin ja vaikuttavin liitto, mutta samat edut on näissä kahdessa muussakin. Ne kaikki ovat Suomen Taiteilijaseuran alaisia. Jäsenmaksut ovat kalliita, mutta niistä on niin paljon etuja, että niihin kannattaa hakeutua.

Yksi eduista on verkostoituminen muiden taiteilijoiden kanssa. Se näkyy muun muassa Reijon ylläpitämän nykytaiteen näyttelyn, ARTakatien taiteilijoissa.

– Se on uskottavuuskysymys. Tänne on helppo saada taiteilijoita mukaan, sillä he ottavat pyynnön vastaan ihan eri tavalla. Itse asiassa tänne olisi tulossa mukaan paljon enemmän taiteilijoita kuin voin ottaa vastaan.

Kapinallinen ARTakatie

Yksi Reijoa harmittava asia on näyttelyihin osallistumisen kalleus. Isot näyttelyt rahoitetaan yleensä apurahoilla ja osallistumismaksuilla, jotka nielevät paljon rahaa.

– Olen mukana BELA Biennalessa, jonka järjestäminen siirtyi koronan takia ensi kesään. Yhden taulun paikka maksaa 390 euroa, eli se on valtavan kallista lystiä. Isoihin näyttelyihin ei ole juuri mahdollista päästä, ellei ole liiton jäsen.

Hyvinkään taiteilijaseuralla on Hyvinkäällä oma galleria, jossa hinnat on vedetty minimiin.

Hyvinkäällä esittäytyy moni lappilainenkin taiteilija, sillä näyttelyvuokrat ovat huomattavan paljon halvempia kuin Helsingissä, missä galleristit saattavat ottaa näyttelyvuokran lisäksi jopa 40 prosentin provision myydyistä tauluista – vielä kolmen vuoden ajan näyttelyn päättymisen jälkeen.

– Näistä asioista johtuen olen vähän kapinallinen ja olen päättänyt tehdä tähän aivan ilmaisen näyttelyn. Kaikki myynti menee pennilleen taiteilijalle itselleen.

Se on mahdollista, koska Reijo Puranen on saanut ARTakatien nykytaiteen näyttelyn järjestämiseen apurahan Lapin kulttuurirahastolta ja Hyvinkään kaupungilta.

– Ne eivät ole isoja rahoja, mutta olen pystynyt aivan hyvin toteuttamaan näyttelyn niillä.

Taide kuuluu kaikille

Nykytaiteen näyttely ARTakatie on jo kolmatta kesää auki Reijo Purasen lapsuudenkodissa Pellon Takatiellä. Aluksi taiteilijoilla oli jokin kosketus Lappiin, mutta nykyään Lappi saa koskettaa taiteilijaa.

– Moni on kysynyt, mikä järki on rakentaa näyttely omaan kotiin, mutta miksipä ei? Tämä ei ole vaatinut muuta kuin että joku haluaa tehdä sen. Ajatuksenani on saada näyttelyssä käymisen rima mahdollisimman alas.

Reijo on halunnut nähdä vaivaa sen eteen, että ihmisillä olisi mahdollisuus nauttia taiteesta. Hän on ollut perustamassa taidelainaamoa Hyvinkäälle ja on itsekin hankkinut kotiinsa kiinnostavia tauluja sitä kautta.

– Ajatuksena on, että taiteilija voi luovuttaa taulun lainattavaksi, ja sen voi lainata maksamalla kuukausivuokraa. Kun taideteoksen hinta on maksettu kokonaan vuokrana, sen saa omakseen.

Taidetta lainaksi

Taidelainaamolla on asiakkainaan yksityishenkilöitten lisäksi yrityksiä ja yhteisöjä. Hyvinkään seurakunta vuokraa tauluja tiloihinsa, ja Hyvinkään taidekilta vuokraa tauluja vanhustentaloihin. Myös Reijon entinen työpaikka on lainaamon vakituinen asiakas.

– Siellä käy paljon ulkomaisia vieraita, jotka ovat ihastuksissaan vaihtuvasta näyttelystä työpaikalla. Taulut herättävät aina paljon keskustelua työntekijöiden keskuudessa.

Reijo yrittää olla Pellossa mahdollisimman paljon, mutta tietyt tehtävät sitovat häntä Hyvinkäälle. Hän on mukana Päs-sinpökkimät-ryhmässä, joka on tehnyt apurahan turvin jo kolmen vuoden ajan kulttuurityötä hyvinkääläisten vanhusten parissa.

– Käymme vierailulla noin kymmenen hyvinkääläisen vanhuksen luona ja se tuntuu kauhean antoisalta. Yhteystiedot saadaan sosiaalitoimelta. Jotkut heistä odottavat meitä tosi kovasti!

Intohimotyöstä toiseen

Piirtäminen on Reijon ”intohimotyötä”, joka on viimeisten kymmenen vuoden aikana tullut koko ajan tärkeämmäksi. Toinen intohimo on ympäristötaide, johon hän innostui vuonna 2006, kun Syväniemen Pekka pyysi häntä tekemään jotakin Oranki Art’iin.

– Innostuin konseptista niin kovasti, että onnistuin myöhemmin houkuttelemaan pari kaveria mukaan toteuttamaan Palas-taidepolkua Hyvinkäälle. Nyt se on ollut toiminnassa jo 13 vuotta ja olen saanut siitä hyvästä Kordelinin säätiön palkinnonkin. Myös yleisö on löytänyt taidepolun.

Tässä ei ole kuitenkaan kaikki, vaan Reijolla on yllätys takataskussaan. Hän on suunnattoman innostunut kirjoittamisesta.

– Minulla alkaa olla jo 12 000 sivun kokoelma tekstejä. Ehkä siitä syntyy joskus jotakin. Kuvataiteen keinoin ei saa aina ulos kaikkea sitä, mitä haluaisi sanoa, joten kirjoitan usein omia töitäni auki.

Reijo on kirjoittanut jo 700 sivun koosteen omista teksteistään. Aika näyttää, mitä siitä syntyy.

– Kirjoittaminen on tällä hetkellä minulle kaikkein tärkeintä, sillä kirjoittamalla pystyn tuomaan esille erilaisia asioita. Kun osaisin vielä laulaa, niin se vasta olisi jotakin…

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy