• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Idalotta Nousiainen

Peräpohjolan Poropoikien Johannes Pukemalle urheilu on kaikki kaikessa, mutta hän kokee olevansa oikealla alalla myynnin parissa.

YLITORNIO – Pukeman perheessä urheilulle ei koskaan sanottu ei. Urheiluun kannustettiin ja siinä tuettiin. Sisko on harrastanut hiihtoa ja jääkiekkoa, ja veli on niin ikään pelannut jääkiekkoa ja on saanut lajiin uuden innostuksen muutama vuosi sitten.

– Mutta kukaan ei urheillut niin paljon kuin mie. Papan kaupasta sai aina urheiluvälineitä ja vanhemmat mahdollistivat pelireissut, Johannes Pukema toteaa. 

Perheen kanssa ollaan puhelimen välityksellä yhteydessä melkein päivittäin ja Ylitorniolla ollessa tavataan.

Kaveriporukasta urheilujoukkueeksi

Pukema on ollut mukana Peräpohjolan Poropojissa jo ennen kuin se oli ballhockey-joukkue. Joukkue on muodostunut kaveriporukasta.

– Mietittiin, mitä pelattaisiin ja löydettiin street hockey. Laitettiin pelit pystyyn meijerin taakse. Raahattiin sinne Nuotiorannan koulun maalit, ja kerran ne unohdettiin palauttaakin. Sinun pitäisi nähdä se kenttä, se on kalteva joka suuntaan, Pukema naurahtaa.

– Aina tulee nostalginen fiilis, kun näkee pihapelit jossain kadunpäässä. Pelasimme aina, kun ei oltu koulussa. Olisi ihanaa nähdä, että kuolemassa oleva pihapelikulttuuri vielä nostaisi päätään. Olen opettanut pihapelejä pojalleni. Joskus pelaamme jalkapalloa ja joskus tossulätkää. Oulun kaupunki on myös saanut kentän, jonka laitoimme kuntoon talkoilla.

– Jos en voisi itse pelata, olisin silti mukana toiminnassa. Ehkä hallinnollisella puolella ja taustajoukoissa.

Työelämätaitoja joukkueurheilusta

Johannes suhtautuu urheiluun sosiaalisen ulottuvuuden kautta. Joukkue luo yhteisön ja monet nykyiset joukkuekaverit ovat lapsuuden ystäviä. Joukkueurheilussa hän on oppinut paljon taitoja, joista on hyötyä työelämässäkin. Porukassa on aina mukana myös ihmisiä, joista ei pidä. Kaikkien kanssa on osattava puhaltaa yhteen hiileen, jotta tiimityö pelaa.

Urheilu on iso osa Johanneksen elämää.

– Käyn punttisalilla ja lenkkeilen. Pelaan poikani Nooan kanssa pihapelejä ja harrastan jääkiekkoa. Oulussa asuessani olen käynyt muutaman kauden pelaamassa jääkiekkoa myös Ylitorniolla. Jotkut pitävät minua hulluna. En tiedä, mitä tekisin, jos en voisi urheilla.

Johannes on käynyt pelaamassa milloin missäkin. Joiltain reissuilta on jäänyt kavereita, joiltain ei.

– Ilman yhtäkin reissua olisin kokemuksen köyhempi.

Puhutaan rahasta

Johannes Pukema ei ole koskaan kokenut, että Ruotsissa ja Suomessa olisi ollut jotain eroa urheilun saralla, mutta myöhemmin hän on tajunnut, kuinka paljon siellä panostetaan nuorten urheiluun.

– Pelasin jääkiekkoa ykkösdivarissa Kalixissa vuoden, ja kyllähän raha pyörii siellä ihan eri tavalla. Siellä ei lasketa, kuinka monta mailaa menee poikki. Meidänkin lapsuudessa jo huomasi, että joillekin pelaaminen oli rahallisesti mahdotonta. Ja se raha mitä silloin maksettiin, on nyt pieni summa. 

Siksi Johannes näkee, että ballhockeyllä olisi lajina huikea potentiaali kasvaa. Kynnys lajin aloittamiseen on matala. Se on kuin jääkiekkoa, mutta varusteita ei tarvita niin paljoa ja pelin voi laittaa pystyyn mihin asfalttikentälle tahansa.

– Lajin suosion kasvattamiseksi tarvittaisiin hirveästi rahaa tai joku jackpot. Sellainen olisi uskomaton menestystarina.

Voisiko olla, että laji on saanut näkyvyyttä Poropoikien menestymisen myötä?

– Varmasti menestyminen vaikuttaa. Joukkueita on tullut lisää, mutta toisaalta lajin näkyvyyden eteen on tehty töitä lajiliitossa. Myös viime vuoden MM-kisoissa sijoittuminen hopealle on lisännyt lajin kiinnostavuutta. Kiinnostusta olisi varmasti lisää, jos ihmiset tietäisivät, että lajia pelataan Suomessa.

Meinaaks ikinä tulla tänne?

Johannes halusi hoitaa opinnot äkkiä pois alta. Heti lukion jälkeen hän lähti Vaasaan pelaamaan jääkiekkoa. Siellä ollessaan hän haki opiskelemaan Kokkolaan ja suoritti armeijan Kauhavalla. Hän sai opiskelupaikan, mutta lykkäsi sitä, jotta voisi pelata.

– Koulusta soitettiin, että meinaaks ikinä tulla tänne. Olin valinnut alan arvalla. Hain siirtohaussa Tornioon ja aloitin tradenomin opinnot vuonna 2008. Ensimmäinen vuosi oli pakkopullaa, mutta jatkoin sinnillä. Nyt olen oikealla alalla.

– Olen miettinyt monet kerrat, mikä minusta tulee isona. En tiedä vieläkään. Nautin myymisestä, enkä tiedä, mitä muutakaan osaisin tehdä. Jos en voisi urheilla, korvaisin ajan työnteolla. Ehkä se ei olisi pidemmän päälle kannattavaa. Minulla on yleensä joka tilanteeseen joku varasuunnitelma.

– Unelmoin, että saisin tehdä töitä urheilun parissa. Näkisin itseni myös yrittäjänä, mutta se idea on vielä takaraivossa muhimassa. Asenne on kohdallaan, mutta liikeidea puuttuu. Unelma-ammattini olisi sellainen, joka ei tunnu työltä.

Sanotaan, että hanki työ, jota rakastat, etkä tarvitse päivääkään lomaa. Se on klisee, mutta monelle yhteinen haave.

Välillä ikävä pikkukylän meininkiä

– Lapsena Ylitorniolla ei tarvinnut huolehtia mistään. Välillä kaipaan pikkukylän meininkiä. Sen huomaa siinä, että parkkipaikkaa täytyy etsiä, ja auton parkkeeraamisesta pitää vielä maksaakin, Pukema naurahtaa.

– Ouluun muuttaminen oli meidän perheelle kompromissi. Minä voisin asua pohjoisessa ja vaimoni Jenni haluaisi etelään.

Johannes on ollut töissä Torniossa, mutta vuonna 2016 pari muutti Ouluun, kun Jenni sai opiskelupaikan Oulusta. Nykyään Johannes on töissä samalla työnantajalla kuin Torniossa.

– Jos pohjoisessa olisi töitä, lähtisin ehdottomasti sinne. Olisin valmis jopa vaihtamaan alaa, jotta pääsisin pohjoiseen. Voisin hyvin kuvitella asuvani Ylitorniolla, mutta en tiedä muuttuisiko mielipiteeni, jos oikeasti asuisin siellä.

Monipuolinen ja leppoisa Oulu

Johannes on ollut vuoden verran sosiaali- ja terveysalalla rekrytoinnin puolella, mutta veri veti takaisin myynnin pariin.

Oulussa on jo ennestään ystäviä ja puolenkymmentä joukkuekaveria reissaa yhdessä Poropoikien peleihin, treeneihin ja illanviettoihin. Kaverukset pelaavat ballhockeyta myös Oulun Pohjolan Hockey Camp -joukkuessa vapaa-ajallaan.

– Tykkään Oulusta, koska se on monipuolinen ja leppoisa. Oulussa pidän ihmisistä, merestä ja siitä, että täällä voi valita haluaako sittenkin viilentymään järveen tai jokeen. Minulle kesässä on tärkeää lämpö, ei niinkään uiminen. Pidän vedestä elementtinä.

Niin varmaan käy monelle, joka on kasvanut väylän varressa.

Suomi on huikea maa

– Suomessa arvostan sitä, että saan hanasta puhdasta vettä. Pelimatkoilla olen huomannut, että täällä on ihan perusasiat kunnossa, ja se riittää. Voin mennä kunnan terveyskeskukseen minkä tahansa vaivan kanssa, ja se on lähes ilmaista.

– Vaikka täällä onkin useamman osan vuodesta pimeää, haluan asua Suomessa. Jos voisin muuttaa maailmassa jotain, poistaisin loskaiset kelit. Meillä olisi pitkä kesä, lyhyehkö talvi ja ihanan aurinkoinen kevät.

Samasta haaveilee varmaan moni suomalainen.

– En ota itselleni isoa kalliota kannettavaksi. Vaikka meillä on monia epäkohtiakin, en murehdi asioista, joihin en voi yksin vaikuttaa. Mutta jos voisin, poistaisin Oulun ja Ylitornion välisestä matkasta 100 kilometriä.

Miten teidän kevät meni?

– Kevät oli erilainen. Työjuttuja piti sumplia ja perheen kuusivuotias Nooa ei käynyt päivähoidossa. Kaiken lisäksi muutimme keskellä pahinta korona-aikaa. Silloin oli aikaa, mutta ei muuttoapua. Siitäkin selvisimme. Oli kiva vaihtaa maisemaa, kun koko Suomi oli lukkiutunut koteihinsa ja niin myös me.

– Korona ei ole muuttanut kesäsuunnitelmia, vaan emme ole oikeastaan tehneet niitä ollenkaan Jennin raskauden takia. Emme uskalla lähteä kauas, mutta pieni lomamatka voisi virkistää kevään jälkeen.

– Meidän esikoinen menee kohta kouluun. Koulun aloitus ei niinkään jännitä, mutta sisaren saaminen kyllä. Perheeseen syntyy vauva kuukauden päästä. Saa nähdä, kuinka pitkään innostus kestää. Välillä huomaa jo joitakin mustasukkaisuuden piirteitä, ja ymmärtäähän sen, kun on saanut olla isän ja äidin silmäterä kuusi vuotta.

Nooa pelaa isän jalanjäljissä jääkiekkoa ja aloittaa salibandyn ensi syksynä. Johannes on lupautunut valmentamaan joukkuetta.

Ensi viikonloppuna on Ylitorniolla ballhockeyn Meän Tornionlaakso -turnaus. Luvassa on rentoa meininkiä ja vanhojen tuttujen kokoontuminen.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy