• lumimetsa.jpg
  • aurinkoa.jpg
  • aavasaksalta
  • superkuu
Toimittaja: Anna-Maria Vainionpää

NUASJÄRVI – Ihminen on luotu liikkumaan, ammattilaisten sankka joukko vakuuttaa. Joidenkin kohdalla tämä totuus konkretisoituu selkeämmin kuin toisten, joita sohva ja nojatuoli vetävät vastaanpanemattomasti puoleensa. Nuasjärveläinen Terttu Pantsar on sujauttanut sukset jalkaansa takuulla useammin kuin keskiverto suomalainen. Hän on liikunnanihminen.

– Nuoresta tytöstä lähtien olen tykänny hiihtää. Kun kurkku oli silloin usein kipeä ja ääni pois, hiihto autto, Terttu muistelee hiihtouransa alkua.

Elämää Palolompolo-cityssä

Terttu kasvoi Raanujärvellä Palolompolossa, jota paikalliset joskus cityksikin nimittivät. Lapsuuden perheessä oli 12 sisarusta, joista Terttu on kolmanneksi vanhin. Hän oli tyttäristä ensimmäinen, joten keittiötyöt napsahtivat hänen kontolleen äidin apukäsinä.

– Kyllä siinä sai tehä puolivahvojaki hommia. Leipomaan aloin ko käet yletty leivinpöyälle, hän nauraa.

Tertun isällä oli poroja, joten ensimmäiset tytön paistamat leipäset menivät niille. Leipomukset kun saivat olla rumiakin.

Ensimmäiset viralliset tienestit tulivat keittiötöistä. Terttu ei ollut vielä edes rippikouluiässä, kun hän huolehti omassa pihapiirissä olleen metsäkämpän kymmenen miehen muonituksesta yhdessä äitinsä kanssa. Metsäyhtiö maksoi palkan koko talvelta.

Tämän jälkeen töitä löytyi Meltosjärven savotoilta, joissa hän työskenteli sekä apukokkina että myöhemmin pääemäntänä.

Osuuskauppa ja Penkon Erkki

Rakas city sai kuitenkin jäädä vuonna 1959, kun Kalevi Kivilompolo tarjosi Tertulle paikkaa Ruuhijärvellä Torniolaakson Osuusliikkeen myymälänhoitajana. Tarjous ei ottanut heti kuumana tulta, sillä Kivilompolo joutui vakuuttelemaan Ruuhijärvellä asuvan ”vireän ja rehellisen kansan, niin erämaakylä kuin se olikin”.

Kivilompolo oli tietoinen, että Tertulla touhu tapahtuu ja nuori nainen kyllä oppisi hoitamaan vastuulliset tehtävät. Terttu oli ehtinyt hankkia kokemusta tiskirottana muutamissa kaupoissa, joten myymälänhoitajan tehtävät eivät olleet täysin vieraat.

Kättä päälle ja kädet uuteen työhön! Ensi töikseen uusi myymälänhoitaja osti upouuden Jupiter-mopon. Sillä pääsisi käymään Palolompolossa aina tarpeen tullen ja voisi siten lievittää koti-ikäväänsä.

– Vaimot kutsuit minua Pimuksi, ko oli se mopo. Kaikkein nöyryyttävintä kuitenki, että ostin sen velaksi. Sata markkaa kuussa oli lyhennyserä, Terttu muistelee.

Kuin hohtimet kaivoon

Kivilompololla lienee ollut yksi taka-ajatuskin pyytäessään Terttua töihin.

– Kylä oli kuulemma täynnä nuoria hirhvaita, ja vieläpä kunnon ihmisiä. Ja että kuulemma jään Ruuhijärhveen, putoan ko hohtimet kaihvoon, Terttu nauraa toteenkäyneille ennustuksille.

Yksi näistä hirvaista, Pantsarin Erkki, jota myös Penkon Erkiksi kutsuttiin, alkoi löytää asiantynkää juuri myymälän sulkemisajan jälkeen. Kivilompolon kertoma vireästä ja rehellisestä kansasta osoittautui Erkin kohdalla paikkansa pitäväksi. Sen lisäksi mies oli henkivireä, ystävällinen, auttavainen, ja hänellä oli ”kauhia huumori”. Pari vihittiin heinäkuussa 1960.

Ensimmäinen poika Tarmo syntyi tammikuussa 1961, jolloin kyläläiset totesivat pojan olevan kuusikuiseksi terhakan.

Tarmo sai kaksi veljeä, Teijon ja Vesan. Perhe muutti vuonna 1965 rakentamalleen asutustilalle Nuasjärvelle. He saivat elantonsa lypsykarjasta ja metsänhoidosta.

Karja laitettiin pois vuonna 1995, mikä helpotti elämää kovin. Aikaa jäi kalastaa ja marjastaa yhdessä. He poimivat marjoja myytäväksi asti.

Hiihtäminen sydämenasia

Liikunnallisuus on toteutunut Tertun kohdalla intohimona hiihtää.

Kun pariskunnalla oli vielä karjaa, Terttu käytti maatalouslomansa hiihtoharrastuksensa parissa. Rajalta rajalle -hiihtoon Kuusamosta Tornioon eli noin 450 kilometrin rykäisyyn hän osallistui parikymmentä kertaa. Finlandia-hiihtoon Lahteen suunnattiin pellolaisen porukan kanssa likimain kymmenen kertaa. Vasa-loppetin hän hiihti kertaalleen.

Terttu antaa miehelleen suuren kiitoksen, että tämä aurasi vaimolleen aina treeniladun ja päästi vaimon pidemmillekin hiihtoreissuille.

– Erkki päästi aina lähtemään reissuille. Rajalta rajalle -hiihtokin kesti viikon. Sen jälkeisen viikon makasin kotona kuin tyrmässä väsyneenä, Terttu nauraa.

Leskeyden suru

Elämä käänsi synkeän sivunsa Erkin sairastuttua etenevään muistisairauteen ja hyvin harvinaiseen lihasrappeumaan. Ruuhijärvellä alkunsa saanut rakkaustarina tuli erääseen taitoskohtaansa Erkin menehdyttyä viime vuoden toukokuussa. Vaikka aviopuoliso on fyysisesti poissa, hän on edelleen vahvasti läsnä Tertun arjessa. Lukuisat asiat kotona muistuttavat rakkaasta.

– Juttelen usein Erkin valokuvan edessä, Terttu kertoo ja silittää samalla pankkoa, missä mies tapasi päivisin oikaista selkäänsä.

Navetan seinustalla on Tarmon tekemä teos, jossa kiteytyy isänsä elämäntyö. Teoksessa ovat kuin elämän pitkospuilla Erkin paljosta työstä kuluneet kumiteräsaappaat ja tylsynyt heinähanko. Hiljaisesti huutava muistomerkki erään ihmisen kättentöistä.

Miehensä arkkuun, tämän rinnalle Terttu asetti heidän hääkuvaansa kymmeniä vuosia reunustaneen tuoksuheinäpalmikon.

– Erkki pyysi tammukoita Ruuhijärvellä ja löysi erityisen hyvälle tuoksuvaa heinää. Siitä sidoimme palmikon, mikä ripustettiin hääkuvamme ympärille. Palmikon lisäksi laitoimma arkkuun Erkin jalkoihin villasukat, hän kun aina paleli jaloistaan, Terttu herkistyy.

Suru Erkin poismenosta on läsnä päivittäin. Terttua helpottaa ystävä- ja sisarverkostonsa, jolle hän purkaa kaipaustaan. Myös musiikki nostaa tunteita pintaan. Keittiön pöydällä on kiikari, jolla Terttu seuraa luonnon kiertokulkua omassa lähileimikossaan. Luonto oli vahva osa pariskunnan yhteistä elämää vuosikymmenten ajan.

Rakas siskoparvi

Tertun elämän todellinen vitamiiniruiske on seitsemän siskon kolmikymmenvuotinen hiihtoperinne. Viimeiset reilut 20 vuotta siskokset ovat vuokranneet samaa mökkiä Pyhätunturilla. Yhdessäolo kestää aina neljä vuorokautta, jona aikana heillä on ”hotelliruuat”, eli siskot kokkaavat yhdessä.

– Me olemma semmonen huturalauma, Terttu nauraa.

Heillä on yhteinen huumorintaju, mikä on rikastuttanut entisestään yhteistä perinnettä. Tapahtumaa järjestellään etukäteen hartaasti. Jos jollakin siskoista on vuoden aikana ollut merkkipäivä, hänelle valmistetaan yllätys. Naurut ja itkut ovat sallittuja, mutta televisio on pannassa. Sitä ehtii katsoa kotonakin.

Vuosikymmenten saatossa Pyhätunturin tutut ladut, mäet ja mutkat ovat yllättäen muuttuneet.

– Mäet on nykyään korkeampia ja lavut pitempiä ko ennen. Ens talvena taietaan kohta tarvita omat rollaattorilatumme, Terttu hekottaa.

Lapsuuden eväät ja hyvä elämä

Terttu sai isältään tärkeitä oppeja matkaeväiksi myöhempää elämäänsä varten.

– Isä korosti rehellisyyttä ja puhasta omaatuntoa, ahkeruutta ja työntekoa. Nämä sanat hän kirjoitti minulle lahjoittamaansa päiväkirjaanki, Terttu painottaa.

Viimeinen vuosi on opettanut, että elämänraanussa kirkkaat ja synkeät raidat seuraavat toisiaan. Erkin kuoleman jälkeen perheeseen syntyi vauva jo neljänteen polveen. Hautajaisten jälkeen Terttu sai iloita lapsenlapsen rippijuhlista ja lapsenlapsenlapsen kastejuhlasta. Ovatpa saman vuoden kiertoon mahtuneet yhdet lapsenlapsen valmistujaisetkin. Tertun suurena ilona on oma jälkikasvu. Kiitollisuus heistä on herkässä.

Terttu katsoo elämäänsä taaksepäin tyytyväisenä.

– On ollu hyvä elämä. On ollu hyvä, tasapainonen avioliitto, olen saanu siinä liikkumavarraa harrastustenki suhteen. Niin, ja sitte on nämä kolme ihanaa lasta! hän huudahtaa.

Kulunut vuosi oli raskaan menetyksen vuosi. Siitä huolimatta hän muistelee surussaan niitä ihania asioita, mitä elämässä on ollut.

Yksi suurimpia odotuksia hänellä on loppuelämälleen, että saisi elää suhteellisen terveenä. Erityisesti hän toivoisi muistinsa säilyvän, sillä takana ovat kipeät muistot puolison muistisairauden mukanaan tuomasta hitaasta ja kipeästä luopumisesta.

Keittiön ikkunan takana lintujen ruokintapaikalla tepastelee ruosteenpunarintainen lintu.

– Taviokuurna! Terttu ilahtuu.

Elämän raanuun yksi kaunis raita lisää.

Paikallisuutisia

Suunnitteluryhmä suunnisti kalasatamasta kuntoutumaan Orhinselän laavulle. Kuvassa etualalla Kullervo Linna

...

PELLO – Pellon pappalentopalloilijat eivät ole nimensä mukaisia, eivät todellakaan. Pappojen joukkoon mahtuu nimittäin

...

Riku Honkuri on tajuton rankavammapotilas, jonka niska on pidettävä suorassa selkärangan kanssa. Eero

...

Aurinkoinen sää houkutteli mukavasti väkeä paikalle.

PELLO – Jokivartisten

...