• Aavasaksalta-2
  • vene ja kuuka
  • Ilmakuva Pellosta
  • talo ja vesi
Toimittaja: Minna Siilasvuo

Ulla Rissanen löysi Pellosta luontoa ja pikkukylän rauhaa.

PELLO – Pellon uusi seurakuntapastori Ulla Rissanen pitää itseään lähinnä itäsuomalaisena, ellei peräti savolaisena. Lapsuuskoti on Lapinlahdella ja opiskelupaikka oli vielä idempänä, Joensuussa.

Vaikea on väittää itäsuomalaisuutta vastaankaan, mutta nyt Ullasta on tullut ainakin kokeileva länsirajan asukas. Alku on sujunut varsin hyvin, vaikkakin monin tavoin poikkeuksellisissa oloissa.

– Olin juuri ehtinyt aloittaa helmikuun lopulla työt Pellon seurakunnassa, kun koronarajoitukset tulivat voimaan ja ihmiset vetäytyivät omiin oloihinsa. En ole oikeastaan päässyt vielä näkemään juuri muita kuin työtovereitani. Nyt odotan innolla ihmisten tapaamista.

Sittenkin papiksi...

Ulla Rissanen on pappina tuore, mutta teologian maisterina hieman vanhempaa tekoa. Ei tosin ylettömän vanhaa, vasta nelivuotiasta, mutta on hän ehtinyt hoitaa jo ennen valmistumistaan kuuden opiskeluvuoden ajan erilaisia teologian maisterille sopivia tehtäviä.

– Minun on pitänyt miettiä pitkään, voiko minusta tulla pappia. Olen pohtinut, olenko riittävä siihen tehtävään, mutta viimeisen vuoden aikana palaset ovat jollakin tavalla alkaneet loksahdella paikoilleen.

Viime syksynä Ulla alkoi yllättäen kuunnella itsekin uusin korvin omia opetuksiaan. Tai ainakin ymmärtää niitä uudella tavalla...

– Tajusin, ettei varmaan ole sittenkään kysymys siitä, riitänkö minä. Kyse on enemmänkin siitä, mihin minua kutsutaan. Se on meille kaikille aika vaikea läksy, mutta loppujen lopuksi se on suuri helpotus. Mie hoidan omat työni hyvin ja loput voin jättää Jumalalle.

Ulla sai pappisvihkimyksen runsaat kaksi viikkoa sitten yhdessä kahdeksan muun pappiskokelaan kanssa.

– Nyt minulla on levollinen olo, vaikka odotin, että olisin jännittyneempi. Ilmeisesti pohdinta on ollut tarpeen ja se on tuottanut myös tulosta, hän arvelee.

Kun kutsu kuuluu

Maallikko ei välttämättä tiedä, miten kirkon monimutkaiset työnhakuprosessit etenevät. Yllättävältä kuulostaa ainakin se, ettei papiksi voi tulla ilman seurakunnan – tai kristillisen järjestön – kutsua eli vokaatiota. Ellei sitä kuulu, teologian maisteri pysyy teologian maisterina.

– Teologian maisterilla on oikeus hakea avointa papin virkaa seurakunnista. Seurakunta tekee ensimmäisen valinnan, ja sen jälkeen hakija päätyy ensin tuomiokapitulin ja sitten piispan haastatteluun. Jos piispa katsoo hakijan sopivaksi, hän käy vielä viikon kestävän koulutuksen ja suorittaa loppututkinnon.

Jos kaikki menee suunnitellusti, papin työtä hakeva teologian maisteri voidaan vihkiä papiksi.

– Se on loppujen lopuksi aika pitkä polku. Lyhimmillään se voi kestää kolme kuukautta, mutta se voi kestää myös vuosia

Ulla Rissasella on toistaiseksi vuoden loppuun kestävä työmääräys Pellon seurakuntaan, jossa hän sijaistaa varsinaista seurakuntapastoria Riittaleena Tuomea, joka puolestaan sijaistaa kirkkoherraa – eli ei tällä hetkellä ketään. Asiat odottavat vielä ratkaisujaan.

Kipinöitä työkokemuksista

Ulla Rissasen oma painopiste on kasvatuksessa, mutta hän halusi aloittaa papin työnsä pienessä seurakunnassa, jossa saa hoitaa heti alusta alkaen monenlaisia tehtäviä.

– Olen tehnyt töitä kaupunkiseurakunnissa kansainvälisten kysymysten äärellä ja olen huomannut, miten työalarajoitteista se voi olla. Lastenohjaajat tekevät omaansa, nuoriso-ohjaajat omaansa – kukin ahertaa siinä omassa laarissaan. Tässä ei ole sitä mahdollisuutta, vaan työtä saa tehdä laidasta laitaan. Se on innostavaa!

Ullan työuraan mahtuu myös työskentelyä turvakodissa ja koulukuraattorina. Puolitoista vuotta sitten hän palasi neljän vuoden reissulta Tansaniasta, missä hän oli ensin kaksi vuotta opiskelijana ja sitten kaksi vuotta työssä – missäpä muuallakaan kuin Pellon nimikkokohteessa.

– Nämä erilaiset työtehtävät ovat muokanneet omaa ajatusmaailmaani. Uskon, että osa pappisvihkimykseen johtaneista kipinöistä on peräisin sieltä.

Herkkyyttä ilossa ja surussa

Ulla on aina ollut herkkä, ja se on ehkä hänen määräävin luonteenpiirteensä.

– Herkistyn ilossa ja surussa ja kaikessa siltä väliltä. Tunteet ovat valtavan tärkeitä. Olen myös nopeasti innostuva. Voi että mie innostun ihmisten kanssa, innostun ihan höpösti. Usein olen myös aika suurpiirteinen.

Eräs ystävä totesi kerran Ullalle, että tämä on hänen mielestään sellainen ”ihmisten ihminen”. Ullan mielestä se oli kauniisti sanottu, ja hän myös tunnistaa määritelmästä itsensä.

– Kaipaan ihmisiä ympärilleni ja nautin ihmissuhteista.

Omiksi haasteikseen Ulla tunnistaa ja tunnustaa kärsimättömyyden ja joskus myös äkkipikaisuuden. Aika normaalia…

Työn ohessa lyhytterapeutiksi

Ulla Rissanen on harrastanut viime vuosina työn ohessa lähinnä opiskelua, vieläpä tavoitteellista sellaista. Helmikuussa hän valmistuu lyhytterapeutiksi.

– Se on lähinnä sellaista työtä, mitä tehdään oman työn ohessa. Tuskin kukaan elää pelkästään sillä, mutta uskon, että siitä on hyötyä myös papin työssä. Tässä joutuu kuitenkin kohtaamaan ihmisiä, jotka ovat tavalla tai toisella elämän käännekohdissa.

Ulla haaveilee salaa myös psykoterapian opinnoista.

– Jotenkin liitän sen kovasti tähän pappeuteen. Ajattelen, että siinä on hieno yhdistelmä: ollaan ihmisyyden syvimpien kysymysten äärellä, mutta ihminen saa lisäksi tuoda siihen halutessaan Jumalan. Kaikki eivät tietenkään halua.

Suomessa ei ole kovin paljon terapeutteja, jotka pystyisivät käsittelemään myös hengellisiä kysymyksiä. Sellaisille psykoterapeuteille riittää todennäköisesti sarkaa kynnettäväksi.

– Ihan liian monta ihmistä on satutettu tosi syvästi.

Pappi ja terapeutti

Yksi Ullan suurista haaveista on myös sairaalapapin tehtävä.

– Olen tehnyt opiskeluaikoina kesiä sairaalatyössä ja olen tykännyt siitä ihan hirveästi. Se on myös sellaista työtä, missä papin ja terapeutin työt yhdistyvät hienolla tavalla. Moni sairaalapappi onkin lisäksi terapeutti. Ei vielä tiedä, miten nämä asiat nivoutuvat yhteen.

Vaikka terapeuttien tarve on joka suunnalla polttava, Ulla ei mieti papin tehtävien vaihtamista terapeutin työhön.

– Kuvittelisin, että tällä yhdistelmällä löytyy töitä niin kirkon piiristä kuin kolmannen sektorin parista. Pappisvihkimys on kuitenkin ollut minulle niin iso ja merkityksellinen asia, etten mie ole sitä aivan huvin vuoksi hankkinut. En osaa kuvitella, että hylkäisin papin tehtävät heti huomenna.

Musiikin virrassa

Vaikka opiskelu on vienyt viime vuosina harrastuksille liikenevän ajan melko tarkoin, on tärkeimmille harrastuksille aina löydettävissä pieni rako. Tärkeimpien joukkoon kuuluu ehdottomasti musiikki.

– Sisareni Anni on ammattimuusikko, mutta mie olen kokenut, etten ole musiikissa kyllin hyvä. Soitan huilua, ja täällä kanttori Hanna-Maria Koivumaa on ottanut minut ihanasti mukaan musiikin tekemiseen seurakunnassa. Olen alkanut pikku hiljaa ymmärtää, että voin olla omilla lahjoillani mukana.

Ulla ehti käydä kirkkokuoron harjoituksissa kerran ennen koronaa. Siitä saattaa tulla mieluisa musiikillinen harrastus, mikäli aika vain riittää.

– Ehtimisen ja jaksamisen rajat täytyy miettiä tarkoin.

Kesäkuun alussa kirkot ovat auenneet seurakuntalaisille ja ehtoollistakin on päästy viettämään huolella toteutettujen turvatoimien kanssa. Rippikoulu on käynnistynyt päivätapaamisilla, mutta toistaiseksi rippikoululaiset on lähetetty yöksi kotiin.

– Elämä jatkuu taas. Tänä keväänä minulle ja varmasti muillekin on kirkastunut aivan erityisellä tavalla se, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.

Ystävien johdattama

Yksi suuri syy siihen, että Ulla Rissanen päätyi kaikkien mahdollisten paikkojen joukosta seurakuntapapiksi juuri Pelloon, on ystävien läheisyys.

– Minun rakkaat ystäväni asuvat Torniossa ja Rovaniemellä, ja olen kulkenut molempien luona kyläilemässä jo pitkään. Kun mietin työpaikkaa, ajattelin, että etelään tai pohjoiseen, ja koska olen ollut pitkään töissä Helsingissä, päätin haluta pohjoiseen.

Kun kävi ilmi,että Pellossa on avoin työpaikka, Ulla kysyi ystäviltään, mitä he tuumisivat sellaisesta vaihtoehdosta. Mitä lienevät tuumineet, kun Ulla päätti hakea paikkaa…

Luonto, rauha ja aitous

Ullan omat mietteet ovat järjestyksessä.

– Olen ihastellut kevään ajan tätä kaunista luontoa. On ollut huikeaa, kun olen saanut opetella monen vuoden tauon jälkeen taas hiihtämään. Nyt kun polut ovat sulaneet, on aivan ihanaa kulkea metsässä, vaikka siellä onkin ötököitä.

Luonnonrauha tuntuu arvokkaalta. Vaikka Ulla on kotoisin pieneltä paikkakunnalta, hän on asunut jo vuosien ajan isoissa kaupungeissa – ja maailmalla tosi isoissa.

– On ihan ihmeellistä tulla tällaiseen pikku paikan rauhaan.

Rauha synnyttää monenlaisia ajatuksia. Ihmiseksi kasvaminen on pitkä ja usein kivinen tie, mutta matkaa voi ehkä helpottaa.

– Tärkeintä on ehkä olla aito itselleen: omille tarpeilleen, toiveilleen, tuntemuksilleen ja väsymykselle. Pitäisi oppia antamaan itselleenkin lupa olla tarvitseva. Pappina sanon, että pitää olla aito myös Jumalalle.

Ulla Rissanen haluaisi tuoda Tansaniasta Suomeen sen ajatuksen, että ihminen on arvokas itsessään, ei suoritusten kautta.

Siinä meille riittää opittavaa.

Sivustolla käytetään evästeitä, jotta voimme varmistaa sivuston toiminnan sekä mm. kävijäseurantaan. Hyväksytkö evästeiden käytön?
Lisätietoja OK - sulje ilmoitus En hyväksy